Hartauskirjoitus

Hiljaista huminaa

Raamatun lehdiltä löytää uudelleen ja uudelleen aarteita, joiden äärellä pysähtyy pohtimaan Jumalan todellisuutta. Yksi tällainen puhutteleva kohta on tallennettu ensimmäisen Kuningasten kirjan lukuun 19. Siinä kuvataan, kuinka profeetta Elia kokee Jumalan läsnäolon Horebin vuorella.

Ensin vuorelle nousee raju ja mahtava myrsky. Kaikkivaltias Jumala ei ole läsnä siinä. Toiseksi vuorelle tulee maanjäristys. Jumala ei ole läsnä siinä. Kolmanneksi vuorelle tulee tulenlieska. Mutta Herra ei ole läsnä siinäkään. Ajattelen, että profeetta Elia koki näissä kolmessa tilanteessa Jumalan poissaolon hyvin ahdistavalla tavalla.

Sitten kaikki muuttuu silmänräpäyksessä. Profeetta alkaa kuulla hiljaista huminaa ja silloin hän peittää kasvonsa viitallaan. Jumala on läsnä. Miten puhutteleva ja koskettava tämä Vanhan testamentin kertomus onkaan! Samalla se kysyy meiltä, millaista kaipuumme Jumalan puoleen on. Etsimmekö vahvaa ja voimakasta Jumalaa? Vai riittääkö meille ”hiljainen humina” Jumalan läsnäolon merkiksi?

Ensi sunnuntain aiheena on Pyhän Hengen odotus. Näin saamme seurakuntana valmistautua helluntaihin, joka on yksi kolmesta suuresta kirkkovuoden juhlasta joulun ja pääsiäisen kanssa. Pyhän Hengen odottamiseen kiteytyy hyvin olennaista kristillisestä uskosta. Kaipaus ja odottaminen on uskomme ydintä ja pappina tehtäväni on rohkaista kaipaavia.

Samalla Pyhä Henki tekee lakkaamatta työtä sydämissämme. Siksi toisen uskonelämää ei koskaan pidä ryhtyä arvioimaan. Vain Pyhä Jumala näkee meidän jokaisen sisimpään. Jeesus sanoo yöllisessä keskustelussa Nikodemokselle: ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”    

Lapsuudesta muistan papin, joka aloitti jokaisen saarnansa seuraavalla rukouksella: ”Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.” Niin tahdon itsekin sydämessäni rukoilla ja luottaa profeetta Elian tavoin, että Pyhän Hengen todellisuus on läsnä ”hiljaisessa huminassa”. Se avaa ymmärtämään Raamatun sanoman ja lahjoittaa Kristuksen läsnäolon.

Jukka Taskinen

Jumala valitsi ensin

   ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut” (Joh. 15:13-15).

   Näin Jeesus sanoo jäähyväispuheessaan opetuslapsilleen. Siinä on ilmaistuna suuri kunnia-asema: oikeus olla Jeesuksen ystävä.

   Tämä asema ei perustu ihmissuorituksiin. Samassa yhteydessä Jeesus sanoi näin: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät” (Joh. 15:16). Nämä lähimmät opetuslapset valittiin erityiseen tehtävään Jeesuksen todistajiksi, mutta myös jokaisen ihmisen pelastumisessa ratkaiseva alkukohta on Jumalan suorittamassa valinnassa. Se on tapahtunut jo ”ennen maailman luomista” (Ef. 1:4). Jumala on rakkaudessaan tehnyt sen valinnan, että tahtoo pelastaa meidät. Siksi hän lähetti Poikansa ihmiseksi.

   Jeesus tuli täyttämään Jumalan käskyt ja niiden vaatimukset. Kaiken huipentumana on Golgatalla annettu uhri: ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta”. Tähän Jeesus suostui. Siinä on kaikkein vahvin todistus Jumalan tahdosta pelastaa meidät.

   Tämän valossa voimme ymmärtää Jeesuksen lausuman ilmauksen: ”En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita”. Tietenkin opetuslapset kaikkina aikoina ovat oikein ymmärrettynä myös palvelijoita. Jeesus lähettää oppilaansa viemään eteenpäin pelastuksen evankeliumia ja palvelemaan kanssaihmisiä lähimmäisenrakkaudessa.  Mutta ratkaiseva kohta on siinä, että tämän ei tarvitse tapahtua orjan mielellä.

   Raamatun aikaan orjuus oli tavallista, ja isäntä saattoi kohdella orjaansa aivan mielivaltaisesti. Orja ei milloinkaan voinut tarkasti tietää, mitä isäntä ajatteli. Tällaisesta tilanteesta Jeesus puhuu sanoessaan, että ”palvelija ei tunne isäntänsä aikeita”. Mutta Jeesuksen antama opetus Jumalan rakkaudesta saa poistaa tällaisen orjallisen pelon. Orjuuden sijasta saamme elää Jumalan lapsen ja siten myös perillisen asemassa.

   Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Jumala on valinnut teidät ensimmäisinä pelastumaan, kun Henki pyhittää teidät ja te uskotte totuuteen” (2 Tess. 2:13). Näin muistutetaan siitä, millä tavalla Jumalan tarkoitus pääsee toteutumaan. Se toteutuu, kun Pyhä Henki vaikuttaa ihmissydämissä ja ohjaa turvautumaan Jeesukseen. Siksi tarvitsemme yhteyttä Jumalan sanaan ja seurakuntaan, koska siten voi olla osallinen Hengen työstä.                                                        

Mauri Pihlajamaa

Apostolit todistajina

   Toimiessaan maan päällä Jeesus kutsui ihmisiä luokseen. Ajoittain hänen ympärillään oli paljonkin väkeä, välillä taas sitten kuulijoiden joukko harveni.

   Erityinen ryhmä muodostui kaikkein lähimmistä opetuslapsista. Niin kuin vanhassa liitossa oli kaksitoista Israelin heimoa, niin myös näitä lähimpiä opetuslapsia oli kaksitoista. Heidät ”Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä” (Mark. 3:14-15). Nämä erityisesti kutsutut saivat siis seurata kaikessa Jeesuksen toimintaa ja hänen opetuksiaan.  Alusta alkaen oli mukana myös valmistaminen heille varattuun tehtävään, lähetettynä olemiseen.

   Ensimmäisessä vaiheessa tehtävä keskittyi Jumalan omaisuuskansan pariin: ”Älkää menkö vierasheimoisten keskuuteen älkääkä mihinkään Samarian kaupunkiin. Sen sijaan menkää Israelin kansan eksyneiden lampaiden luo” (Matt. 10:5-6). Mutta kun Jeesus oli täyttänyt työnsä maailman syntien sovittajana, niin tehtäväkenttä laajeni aivan ratkaisevasti. Ylösnousemisensa jälkeen Jeesus sanoi: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille” (Mark. 16:15). Koska Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa on kaikkien synnit sovitettu, tulee kaikkien myös kuulla tästä lahjasta ja saada mahdollisuus sen omistamiseen.

   Alkuperäistä opetuslapsipiiriä oli siinä vaiheessa enää yksitoista, koska lähimpien joukosta oli tullut myös kavaltaja. Eivät muutkaan olleet täydellisiä eivätkä kaikessa esimerkillisiä. He olivat paenneet ja jättäneet Mestarinsa, olleet myös kovin hitaita uskomaan viestiä Jeesuksen ylösnousemuksesta. Mutta juuri tällaisen joukon Jeesus kuitenkin lähetti todistajakseen.

   Myöhemmin ylösnoussut Jeesus ilmestyi häntä vainonneelle Saulille, josta tuli kääntymyksensä jälkeen apostoli Paavali. Hänellekin Jeesus sanoi: ”Minä olen ilmestynyt sinulle, koska olen valinnut sinut palvelijakseni ja todistajakseni” (Apt. 26:16).

  Tämä apostolien todistus tulee meille Raamatun sanassa. Se sana ohjaa meidät siihen uskoon, jota Jeesuksen opetuslapset alusta alkaen ovat tunnustaneet. Tämä usko on sama nytkin, vaikka maailma monessa muussa suhteessa on toisenlainen kuin apostolien aikana. Monet muut asiat järkkyvät, mutta Jeesuksen ristintyö pysyy voimassa. Siihen uskomalla on pääsy iankaikkiseen elämään. Tämä kristittyjen yhteinen usko on meille apuna ja tukena.  Siihen saa liittyä yhä tänäänkin, siihen apostolien ääni Raamatun sanassa kutsuu. Sen kutsun antaja on meitä rakastava Herra, joka yhä tahtoo pelastaa syntisiä ja koota heitä luokseen.

Mauri Pihlajamaa

Hyvän paimenen laumassa

”Rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset? Olenko minä sinulle rakas?”, kysyy Jeesus Pietarilta kolmeen eri kertaan ajankohdan evankeliumitekstissä (Joh.21:15–19). Hän kysyy kysymykset Pietarilta, joka Jeesuksen tuomitsemisen aikaan kolmeen eri kertaan ja jopa valalla vannoen kielsi edes tuntevansa Jeesusta (Matt. 26:69–74). Jeesus tiesi, että näin tulee tapahtumaan ja hän sanoikin sen Pietarille. Pietari ei kuitenkaan uskonut, vaan vannoi sanoen: ”vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en!” (Mark.14:29). Nyt kun Jeesus kyselee häneltä rakastamisesta, Pietari varmasti muistaa hyvin sekä oman uhonsa että kieltämisensä.

Jeesuksen kysymyksiin Pietari ei osaa enää vastata muuta kuin, että ”Herra sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas”. Jeesus hyväksyy hänen vastauksensa ja sanoo hänelle kolmeen kertaan: ”kaitse.. ruoki..kaitse minun lampaitani”. Pietarista, kalastajasta, tuli myöhemmin seurakunnan palvelija, ihmisten kalastaja.

Pietaria ei siirretty syrjään sen vuoksi, että hän kielsi Jeesuksen. Ehkäpä hän itse tai muut opetuslapset alkoivat epäröidä Pietarin tulevaa tehtävää.  Jeesus ei kuitenkaan katunut Pietarin kutsumista. Jeesus on uskollinen, hän ei peru puheitaan.  Hänessä on turvamme kaikkina aikoina.

 Pietarin tavoin meistä jokainen saa erehtyä, tehdä virheitä ja katua. Jeesus tuntee omansa ja antaa tekomme anteeksi. Hän rakastaa meitä, vaikka emme ole sen arvoisia. Hyvä paimen jakaa ilomme ja surumme ja on niissä mukana.

Jeesus itse on hyvä paimen, joka pitää huolen lampaistaan. Ylimpänä paimenena hän lähettää opetuslapsensa huolehtimaan Jumalan laumasta. Jumalan laumaan kuuluvat kaikki uskovat kristityt. 

Tänä erityisenä ajankohtana lauman jäsenet ovat hajallaan, kukin omassa kodissaan, karanteenissa tai vapaaehtoisessa eristyksessä. Me emme voi kokoontua normaaliin tapaan edes kirkonmenoihin tai seurakunnan tilaisuuksiin. Toistemme luonakaan emme voi vierailla kuten aiemmin.

Jumalan rakkaus ja huolenpito ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään. Jeesus tuntee meidät jokaisen nimeltä, hän näkee ja tietää mitä me käymme läpi juuri nyt. Kun kuulumme Jumalan laumaan, ei meillä ole mitään hätää. Jumala rakastaa ja pitää huolen omistaan. Hänelle mikään ei ole mahdotonta.

        Me voimme rakastaa, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.

Marja Tuomi

Seurakuntapastori

Jeesus kantoi kirouksen

   Pitkäperjantai on kertonut, kuinka Jeesukselle langetettu tuomio toteutettiin: hänet naulittiin ristille. 

    Se oli erityisen häpeällinen kuolema. Vanhan testamentin mukaan ”puuhun ripustettu on Jumalan kiroama” (5 Moos. 21:23).

   Minkä tähden virheetön ja syytön naulittiin kirouksen puulle? Apostoli Paavali selittää: ”Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme” (Gal. 3:13).

   Jumalan laki on ilmaistu hyvin selkeästi kymmenessä käskyssä. Nämä käskyt velvoittavat rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Koko yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että Jumalan antamat säädökset pidetään kunniassa.

   Mutta Jumalan laki on luonteeltaan hyvin ehdoton. Sen Paavali muistuttaa näin: ”Joka tekee mitä laki vaatii, saa siitä elämän” (Gal. 3:12). Eikä tässä tarkoiteta pelkkää yhteiskunnallista lakia, joka voi arvioida vain ulkonaista käyttäytymistä. Jumalan edessä vaaditaan paljon enemmän: täydellisyyttä sisintä myöten. Lain luonteeseen ei kuulu armahtaminen, van laki lupaa elämän vain käskyt täydellisesti täyttäville.

   Tältä pohjalta voimme ymmärtää, miksi Paavali puhuu ’lain kirouksesta’. Jumalalta tulleena laki on kaiken aikaa hyvä ja oikea, mutta meidän rikkomustemme tähden se on kääntynyt meitä vastaan. Laki lupaa elämän sen täyttäville, mutta julistaa kirouksen ja tuomion sitä vastaan rikkoneille.

   Tämän kirouksen Jeesus otti päälleen. Hän huusi ristillä: ”Se on täytetty” (Joh. 19:30).  Jumalan lain vaativat käskyt oli täytetty ja meidän rikkomustemme vaatima rangaistus kärsitty. Tämä luetaan niiden hyväksi, jotka siihen uskossa turvautuvat.

    Käsky Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta pysyy edelleen voimassa. Jeesus ei tullut lakia tai profeettoja kumoamaan, vaan toteuttamaan (Matt. 5:17). Mutta lakia ei pidä katsoa pelastustienä, vaan pelastus iankaikkiseen elämään on lahjaa, kun uskossa otamme vastaan Jeesuksen Vapahtajanamme. Silloin Jumalan käskyt näkyvät uudessa valossa. Ne eivät voi julistaa tuomiota, koska rangaistus on jo kärsitty. Sen sijaan nämä käskyt ovat rakastavan Isän antamaa opastusta, jotta tiedämme, mikä on hänen tahtonsa ja mikä siten meille parhaaksi.

Mauri Pihlajamaa

Jeesus täytti Jumalan tahdon

  ”Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon” (Hepr. 5:7).

   Jeesus tuli jakamaan ihmisen osan. Sen tähden hän tietää omakohtaisesti, millaista eläminen täällä maailmassa on.

    Yhdessä kohdassa Jeesus on toisenlainen. Vaikka hän eli täydesti ihmisenä, niin hän ei kuitenkaan tehnyt mitään väärää. Hän noudatti kaikessa Jumalan tahtoa. Täydellisellä elämällään Jeesus on täyttänyt Jumalan lain meidän puolestamme.

   Jumalan tahdon toteuttaminen merkitsi Jeesukselle suostumista kuolemaan. Se ei ollut helppo tie. Ennen kärsimistään Jeesus kävi Getsemanessa rukoustaistelun taivaallisen Isän edessä. Se oli ’uhrirukous’, josta heprealaiskirje puhuu. Tämä rukoustaistelu oli ankara sen tähden, että Jeesus kantoi siinä maailman syntejä. ”Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen” (Jes. 53:6).

   Jeesus ”huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin” Miten tämä rukous kuultiin, kun Jeesuksen kuitenkin täytyi kulkea kuoleman kautta?

   Siten, että taipuessaan Jumalan tahtoon Jeesuksesta tuli kuoleman voittaja. Isä ei unohtanut Poikaansa, joka suostui kulkemaan vaikeimman tien. Jeesuksen ei tarvinnut jäädä kuoleman valtaan, vaan hän nousi haudasta katoamattomaan elämään. ”Tiedämme, että koska Kristus on herätetty kuolleista, hän ei enää kuole eikä kuolemalla ole enää valtaa häneen” (Room. 6:9).

    Jeesuksen kulkiessa vaikeimman tien täyttyi Jumalan tahto. Siitä on kirjoitettu: ”Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta” (Hepr. 2:9).

   Näin pääsemme tietämään, mikä on Jumalan tahto meitä kohtaan. Hän ei halua kenenkään joutuvan kadotukseen, vaan hänen puoleltaan on kaikki valmiina pelastumistamme varten. Tämä rakkaus ja pelastustahto on niin vahva, että sen toteuttamiseksi Jumala antoi oman Poikansa uhriksi meidän puolestamme.

   Evankeliumin sanassa kuuluu armollisen Isän kutsu jokaiselle ihmiselle. Se on kutsu kääntyä pois väärältä tieltä, tulla Jeesuksen ristintyössä valmistetun armahduksen suojaan.

Mauri Pihlajamaa

Vehnänjyvän tie

   Palmusunnuntain sanoma kertoo kuninkaallisesta vastaanotosta. Jeesuksen saapuessa Jerusalemiin ihmiset tervehtivät häntä palmunoksin ja messiaanisella psalmilla, joka puhui ’Israelin kuninkaasta’.

   Messias-odotukset olivat hetkeksi kuin leimahtaneet liekkiin. Kansanjoukot ehkä toivoivat, että nyt koittaisi vapautus vieraan miehitysvallan eli Rooman ikeen alta.

   Jeesuksen valtakunta ja hänen kuninkuutensa ei kuitenkaan ole tästä maailmasta. Tosin hänen opetuksillaan on paljon sanottavaa myös tähän elämään. Ne opetukset ohjaavat meitä näkemään lähimmäisemme ja toimimaan heidän parhaakseen. Suurimmaksi osoitetaan se, joka palvelee toisia.

   Jeesuksen kuninkuus on hengellistä hallintavaltaa evankeliumin sanan välityksellä. Tämän valtakunnan perustavimmat lait on ilmaistu luonnosta otetulla yksinkertaisella vertauksella: ”Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon” (Joh. 12:24).

   Tämä toteutui Jeesuksen uhritiessä. Jos hän olisi väistynyt siltä pois, hän olisi säästänyt itsensä kärsimykseltä. Mutta silloin hän ei olisi pelastanut meitä iankaikkiseen elämään. Siksi Jeesus kuollessaan sovitti syntimme ja avasi meille todellisen elämän. Näin hänen kuolemansa tähden voidaan koota satoa iäisyyttä varten. Sen takia on välttämätöntä viedä evankeliumi Jeesuksesta kaikkialle maailmaan.

   Jeesuksen työ on ainutlaatuinen, koska siinä on syntiemme sovitus. Mutta samankaltaista vehnänjyvän tietä ovat monet Jeesuksen seuraajat eri aikoina ja eri puolilla maailmaa kulkeneet. Jeesuksen nimen tunnustamisen takia on joutunut antamaan paljon alttiiksi. Meidän maassamme on vielä paljon helpompaa. Mutta vähin erin voidaan meilläkin tulla tilanteeseen, jossa kysytään: sitoudutko todella Jeesukseen?

   Vertaus vehnänjyvästä ja maahan kätkemisestä sopii myös kuolemaan. Ajallinen ruumis lasketaan hautaan, ja se tulee maaksi. Mutta niin kuin Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän kerran herättää myös Jeesukseen uskovat uuteen, kirkastettuun ruumiiseen.

   Tämä antaa elämälle tähtäyspisteen ja suunnan. Emme ole sattuman heiteltävinä, kuolemakaan ei ole päätepiste. Se on vain välivaihe ennen päivää, jolloin Jeesus palaa kunniassaan ja hänen kuninkuutensa ilmenee voimassaan. 

Mauri Pihlajamaa

Lunastus

   Lähestyvä pääsiäisen aika kertoo Jeesuksen työstä meidän hyväksemme. ’Lunastus’ on yksi sellainen ilmaus, jolla selitetään tämän työn merkitystä.

   Raamatun kielenkäytössä lunastus merkitsee vapaaksi ostamista. Senkaltainen Jumalan pelastusteko oli jo Israelin kansan vieminen pois Egyptin orjuudesta. ”Sinä johdatit hyvyydessäsi kansaa, jonka olit vapauttanut, voimallasi sinä veit sen pyhille asuinsijoillesi”, sanotaan israelilaisten virittämässä kiitosvirressä (2 Moos. 15:3). Vastaavan kaltainen oli myöhemmin pääsy Baabelin pakkosiirtolaisuudesta takaisin omalle maalle. Siitä sanotaan profeetan kautta: ”Herra on lunastanut Jaakobin! Hän on pelastanut Israelin, hän on osoittanut kirkkautensa” (Jes. 44:23).

   Uuden testamentin puolella lunastuksen taustana on sana orjan tai sotavangin vapauttamisesta määrätyllä lunastusmaksulla. Jeesus ja hänen verensä on se maksu, jolla meidät on ostettu vapaaksi synnin orjuudesta ja vankeudesta. ”Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä” (1 Piet. 1:18-19). Jeesus eli virheettömän ihmiselämän, siksi hän on kärsinyt meidän sijaisenamme ja pystynyt maksamaan meistä vaaditun lunastushinnan.

   Tämä lahja on tehty täydellisesti valmiiksi. Sen saa vastaanottaa jokainen, joka vain tahtoo. Itsessään syntinen on lunastukseen turvatessaan vapaa tuomiosta ja siten iankaikkisen elämän perillinen.

   Tässä suhteessa saamme katsoa sellaiseen, mikä on jo tapahtunut. Mutta sen ohella Raamattu puhuu lunastuksesta myös edessäpäin olevana. Kristittyjä muistutetaan: ”Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten” (Ef. 4:30). Tässä tarkoitetaan päivää, jolloin Jumala vie työnsä päätökseen ja poistaa kaikki synnin ja katoavaisuuden kahleet. Tämä toteutuu Jeesuksen palatessa takaisin. Se on Jeesukseen uskoville toivon lopullinen täyttymys, se merkitsee ”ruumiimme lunastamista vapaaksi” (Room. 8:23).  Pyhä Henki on annettu kristityn sisimpään kuin omistajanleimaksi., onhan meidät ostettu Jumalalle kuuluviksi. Murhetta Pyhälle Hengelle aiheutuu siitä, jos kalliilla hinnalla ostettu lähtee omalle tielleen. Siksi on aina syytä tutkia elämäänsä. Harhapoluilla kulkevia Jumala odottaa takaisin. Hän ei ole unohtanut kutsuaan, vaan ottaa vastaan luoksensa palaavan, armahtaa Jeesuksen lunastustyön tähden. Yhä riittää tilaa siinä vapaaksi ostettujen joukossa, jonka lopullinen koti on Jumalan luona, sillä ”taivaallinen Jerusalem on vapaa, ja se on meidän äitimme (Gal. 4:26).

Mauri Pihlajamaa  

Jeesus avaa tien elämään

   Usein vertailemme taakse jäänyttä aikaa nykyiseen. Asiasta ja ihmisestä sitten riippuu, millaisena nykyhetki näkyy entiseen verrattuna. Muutosta on voinut tapahtua sekä parempaan että huonompaan suuntaan.

   Efesolaiskirjeen vastaanottajille apostoli Paavali sai muistuttaa muutoksesta, joka oli tapahtunut yksiselitteisesti ja ehdottomasti parempaan. Kirje on kirjoitettu pakanuudesta kristityksi kääntyneille, ja Paavali viittaa heidän aikaisempaan tilanteeseensa: ”Siihen aikaan te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa” (Ef. 2:12).

   Miten murheellista ja kolkkoa on elämä ’vailla toivoa’. Juuri sellainen on tämän kohdan mukaan tilanne, jos ei tunneta elävää Jumalaa. Silloin ei ole lupausta iankaikkisesta elämästä tämän ajan jälkeen. Ja jos se lupaus puuttuu, on tästä nyt elettävästä elämästäkin poissa syvin mielekkyys.

   Apostoli osoittaa kuitenkin sen suuren ja ratkaisevan muutoksen, joka oli tapahtunut kristityksi kääntymisen myötä. ”Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä” (Ef. 2:13).

   Jeesuksen ristinkuolemassa valmistettu syntien sovitus on avannut kaikille ihmisille oikeuden Jumalan lupauksiin ja iankaikkiseen elämään. Efesolaiskirjeen vastaanottajat olivat omakohtaisesti päässeet tämän omistamaan, koska he uskoivat Jeesukseen Vapahtajanaan. Siksi he saivat nyt elää lähellä Jumalaa ja perillisinä hänen valtakunnassaan.

   Sama lahja on yhä voimassa jokaisella Jeesukseen uskovalla. Jo nyt saa elää armahdettuna, ja Jeesus on valmistanut paikan luokseen iankaikkiseen elämään. Kun meille on tämä opetettu, olemme saaneet suurimman ja arvokkaimman aarteen.

   Monenlaiset voimat pyrkivät kuitenkin irrottamaan tästä aarteesta. Jos niin pääsee tapahtumaan, joudutaan taas entiseen tilanteeseen. Se merkitsee elämää ilman Jumalaa ja ilman toivoa. Siksi ratkaisevan tärkeää on, että tartumme uskolla Jumalan sanaan ja sen lupauksiin. Mitään muuta tietä iankaikkiseen elämään ei osoiteta, sillä vain Jeesus ja usko häneen avaa pääsyoikeuden Jumalan luo. Herra itse sanoo: ”Pitäkää kiinni siitä mitä teillä on, kunnes minä tulen” (Ilm. 2:25).    

Mauri Pihlajamaa

Elämän puolesta

   Poikkeusolot ovat monella tavalla muuttaneet elämää ja tuoneet siihen omat rajoituksensa. Mutta elämisen kannalta välttämättömät asiat on turvattava. Ruokakauppoja tarvitaan, ja niissä täytyy käydä. Siinä voi tarpeen vaatiessa osoittaa käytännön lähimmäisenrakkautta ja olla toisten apuna.

   Johanneksen evankeliumin kuudennessa luvussa käsitellään varsin laajasti kysymystä leivästä ja yleensä ravinnosta. Luvun alussa kerrotaan, kuinka Jeesus ruokki viisituhatta miestä viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Jeesus huolehti siis ihmisistä, kun he tarvitsivat ajallista ravintoa. Mutta hän sanoo myös olevansa ”elävä leipä, joka on tullut taivaasta” ja vielä kuin täsmentää: ”Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää” (Joh. 6:51).

   Miten elämänmyönteinen onkaan siis tämä sanoma.  Vanha käännös sanoi, että Jeesus antaa itsensä ”maailman elämän puolesta”.

   Nähdäänkö kuitenkin Raamattu ja kristillisyys usein pikemminkin elämänkielteisenä? Mutta onko siinä taustalla sama väärinkäsitys, johon kiusaaja houkutteli jo ensimmäiset ihmiset? Tämä väärinkäsitys oli se, että Jumalan käskyä rikkomalla luultiin löytyvän jotakin uutta ja parempaa.  Kiusaajalla oli huimaavalta kuulostava lupaus, että kielletystä puusta syömällä saavuttaisi Jumalan kaltaisuuden.

   Mutta mikä oli seuraus käskyn rikkomisesta? Siitä seurasi pettymys ja pelko, pyrkimys paeta Jumalaa.

   Kuitenkin Jumala rakastaa langennutta maailmaa. Hän on niin vahvasti elämän puolella, että ei tahdo luomiensa ihmisten joutuvan kadotukseen. Sen tähden hän lähetti Poikansa ihmiseksi. Ruumiissaan Jeesus kantoi meidän syntiemme rangaistuksen. Golgatan ristiltä näkyy kaikkein selvimmin Jumalan rakkaus koko ihmiskuntaa kohtaan. Jokaisen puolesta Jeesus on antanut henkensä.

   Tästä lahjasta tulee päästä henkilökohtaisesti osalliseksi. Se on elinehto meidän sielullemme, sillä eihän ihminen elä pelkästään leivästä, ”vaan kaikesta mitä Herra sanoo” (5 Moos. 8:3).

   Jumalan pelastava armo ei jää vain jonnekin kauaksi, sillä se ojennetaan tarjolle. Jo profeettansa kautta Jumala kehotti kuulemaan, mitä hänellä on sanottavana. ”Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista” (Jes. 55:2). Evankeliumi Jumalan armosta on tällainen ravinto, koska se lahjoittaa kaiken, mitä sielumme tarvitsee. Siinä saa ottaa vastaan hyvän sanoman. Jumala antaa kaiken lahjana, koska on Jeesuksessa meidät lunastanut.

Mauri Pihlajamaa

Jeesus on kulmakivi

   Näinä viikkoina on tullut pysähdyttävä muistutus ihmisvoimien vähäisyydestä. Pieni virus on järkyttänyt elämää ympäri maailmaa ja saanut aikaan omassa maassammekin poikkeukselliset olot.

   Epidemian haitalliset vaikutukset yltävät monelle taholle, jopa maailmantalouteen asti. Näitä haittavaikutuksia luonnollisesti pyritään vähentämään. Lopulta meistä jokaisella on oma vastuumme, että turvattaisiin kanssaihmisten elämä ja selviytyminen poikkeusoloissa. Mutta aivan tavallisen elämänkin kuuluu jatkua, ja siinä on muutakin kuin koronaviruksen tuomat uutiset.

   Hyvin aiheellista on miettiä, mitä tämä uusi tilanne meille kertoo, ja mitä se kaikista vaikeuksista huolimatta voisi myös opettaa. Olemmeko liian paljon luottaneet ihmismahdollisuuksiin ja ajatelleet, että ihmisten päätöksillä kaikki asiat ovat hallittavissa? Viimeistään nyt havaitsemme, että tällaista valtaa meille ei ole annettu. Ei tarvita edes mitään silmille näkyviä, järisyttäviä tapahtumia. Maasta toiseen kulkeva sairaus ei ole yksinkertaisin keinoin hallittavissa. Liikkeelle päästyään se ei kunnioita maiden rajoja eikä ole päättäjien käskyillä hillittävissä.

   Nämä poikkeusolot osuvat paastonaikaan, kuljettaessa kohti pääsiäistä. Raamatullinen sanoma tänä ajankohtana kertoo Jeesuksesta, joka kulki ihmisenä juuri tämän meidän maailmamme keskellä. Hän kohtasi myös sairaudet ja monet huolet. Lopulta ihmiset vaativat hänet ristiinnaulittavaksi ja tuomitsivat kuolemaan. Mutta koska Jeesus on Jumalan Poika, hän ei jäänyt kuoleman valtaan vaan nousi ylös kuolleista.

   Kaikessa tässä toteutuivat Jumalan suunnitelmat. Jeesus sanoi jo edeltä tästä omasta osastaan: ”-Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi” (Mark. 12:10). Ja julistaessaan sanomaa Jeesuksesta Pietari sanoi: ”Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi. Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla” (Apt. 4:11-12).

   Miten ainutlaatuisen työn onkaan siis Jeesus tehnyt, kärsiessään meidän puolestamme. Hän on sovittanut syntimme ja valmistanut siten pelastuksen iankaikkiseen elämään. Näin hän on pelastuksen kulmakivi, joka pysyy muuttumattomana. Niin monen muun asian järkkyessä on voimassa Jeesuksen ristintyö.

   Näinäkin viikkoina, ihmismahdollisuuksien rajallisuuden ja elämän haavoittuvuuden äärellä kuuluu kutsu: ”Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen” (1 Piet. 2:4). Tosin seurakuntakaan ei voi kokoontua samalla tavalla kuin normaaleina aikoina. Mutta Jeesuksen kutsu kuuluu siitä huolimatta hänen sanassaan. Se on kutsu kääntyä uskossa hänen puoleensa. Tämä kulmakivi ei järky, sillä hän on ”ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu” (Ilm. 22:13).

Mauri Pihlajamaa                                                                                            

Ristintiellä

Laskiaissunnuntaista alkaa laskeutuminen tuhkakeskiviikon kautta pääsiäistä edeltävään paastoon. Paastonaika tarkoittaa yksinkertaisten elämäntapojen, ”itsekieltäymyksen” aikaa.

Paastonaikana meidän jokaisen on hyvä tarkastella elämämme sisältöä. Mikä on tärkeää, entä voisimmeko luopua jostakin? Ensimmäisenä voi tulla mieleen antaa omastaan pois jotain ylimääräistä sellaiselle, joka sitä tarvitsee.   

Meillä on kuitenkin tärkeämpääkin pois annettavaa kuin pelkkä maallinen mammona. Meidän tulisi luopua sisällämme, ajatuksissamme ja sydämessämme olevista turhista asioista, jotta Jumala saisi tilaa toimia meissä. Paastonaika kutsuu meitä itsetutkiskeluun, pohtimaan sitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää ja tavoittelemisen arvoista. Pelkän oman pohdiskelun varassa emme kuitenkaan pääse pitkälle. Paras keino on rukoilla ja pyytää Jumalaa näyttämään meille oikea tie. Se tie, jota meidät on tarkoitettu kulkemaan.

Laskiaissunnuntaista alkaa aika, jolloin seuraamme Jeesuksen kulkemaa tietä. Tietä, joka johtaa hänet lopuksi Golgatan ristille.

Ajankohdan evankeliumitekstissä (Joh. 12:25–33) Jeesus puhuu niin omasta kuin seuraajiensakin kuolemasta. Vaikka kuolema onkin meille ihmisille vaikea paikka, puhuu Jeesus kuolemasta myönteiseen sävyyn. Omasta kuolemastaan hän sanoo, että siinä Jumalan nimi kirkastuu ja hänen tahtonsa tapahtuu. Jeesus tiesi tapahtumat jo edeltä käsin. Hän näki oman kuolemansa, mutta myös sitä seuranneen ylösnousemisen ja taivaaseen astumisen ja sen mitä tämä kaikki tarkoittaa meille ihmisille.

Seuraajilleen Jeesus sanoo: ”joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.” Elämän alttiiksi paneminen tarkoittaa Jeesuksen seuraamista. Jeesukseen uskovien tie on myös ristintie, yksikään Jeesuksen seuraaja ei säästy kärsimyksiltä ja vaikeuksilta. Jeesus tietää kuinka paljon meistä itse kukin jaksaa kantaa ja antaa meille taakkoja sen mukaan.

Jeesuksen kuolema ja kuolleista nouseminen ei tarkoittanut sitä, että vain hän, Jumalan Poikana, pääsi Isän Jumalan luokse taivaan kirkkauteen. Kaikille, jotka seuraavat Jeesusta täällä uskollisesti, on myös paikka taivaan kirkkaudessa, ikuisessa elämässä. 

”Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin” (Joh. 11:25–26), lupaa Jeesus seuraajilleen.   

Marja Tuomi

Seurakuntapastori

Kihniön ev.lut. seurakunta

Mihin uskomme

Kristillisen seurakunnan usko on uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan: Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.

Jumala on elämän antaja ja sen ylläpitäjä. Ihmisen hän on luonut kuvakseen eli kuuntelemaan ääntään ja tottelemaan tahtoaan. Ihminen on kuitenkin eksynyt pois Jumalan tahdon noudattamisesta. Sen tähden tarvitsemme pelastusta.

Tämän pelastuksen Jumala valmisti lähettämällä Poikansa ihmiseksi. Jeesus sovitti syntimme kuolemalla puolestamme ja nousemalla ylös kuolleista.

Jumala on lähettänyt Pyhän Henkensä kirkastamaan pelastuksen lahjaa ja synnyttämään uskoa Kristukseen. Pyhä Henki toimii seurakunnassa Jumalan sanan, kasteen ja ehtoollisen välityksellä.

Seurakunnan usko on ilmaistuna uskontunnustuksessa, joka luetaan joka sunnuntai jumalanpalveluksessa.

tutki uskoa

Raamattu

Raamattu on Jumalan sana, joka on annettu meille ihmisten välityksellä. Siinä Jumala ilmoittaa tahtonsa ja pelastussuunnitelmansa.

Raamatussa on kaksi puolta: laki ja evankeliumi. Laki osoittaa, miten meidän tulee elää. Siinä pääsisällyksenä on rakkaus Jumalaan ja rakkaus lähimmäisiin. Koska emme pysty näitä vaatimuksia täyttämään, on Jumala valmistanut meille pelastuksen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Evankeliumi on ilosanoma tästä kaikille valmistetusta pelastuksesta