Hartauskirjoitus

Ristin tiellä

Tulevan palmusunnuntain iltana yhteinen rukouksemme on: ”Rakas taivaallinen Isä, siunaa alkava hiljainen viikko. Pysäytä meidät jokainen ajattelemaan poikasi Jeesuksen Kristuksen ristin tietä. Anna meille herkät korvat, jotta osaisimme kuunnella lähimmäistemme kipua ja tuskaa. Anna meidän kokea ristin sanomassa rakkautesi jokaista ihmistä kohtaan. Jeesus Kristus, armahda meitä, sinä, joka Isän ja Pyhän Hengen kanssa elät ikuisesti. Aamen”.

Hiljaisen viikon matkan kuljemme seurakunnassa yhteisen rukouksen varassa. Päivä päivältä inhimilliset sanamme vähenevät, kun kuuntelemme Vapahtajamme kärsimyshistoriaa. Kun Jeesuksen kuolinhetkeä vietetään pitkänäperjantaina klo 15, saamme turvautua sovituksen salaisuuteen, joka ylittää kaiken inhimillisen käsityskyvyn. Silloin rukoilemme: ”Vapahtajamme Jeesus Kristus. Sinä kuolit koko maailman syntien tähden. sinä kärsit senkin pilkan ja häpeän, jota me osoitamme toisillemme. Sinä kannoit sen vääryyden, jota me levitämme ympärillemme. Sinä annoit naulita itsesi ristille ja kuolit meidän kuolemamme. Me kiitämme sinua tästä rakkaudesta. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti. Aamen.”

Golgatan risti on toivon merkki niille, jotka siihen turvautuvat. Suurin häpeä, ahdistus, tuska ja kärsimys kääntyy voitoksi. Kristillisen uskon voima on aina ollut tässä ristin sanomassa. Apostoli Paavali opetuksen ytimessä oli sanoma rististä. Varhaiset kristityt tervehtivät toisiaan: ”Terve risti, ainoa toivo!” Samoin luterilainen julistus on ytimessään ristin teologiaa.

Vapahtajamme ristin tie on myös esikuva meille jokaiselle kristitylle. Apostoli Paavali kirjoittaa filippiläisille: ”Olkoon teillä sellainen mieli, joka Jeesuksella Kristuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti” (Fil. 2:5-8).

Siunattua hiljaista viikkoa sinulle, ristin tien kulkija!

Jukka Taskinen  

Evankeliumin työ sydämissä             

    Jeesus sanoi saapuessaan Samariaan: ” Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi” (Joh. 4: 35).

   Juutalaisten ja samarialaisten välillä oli kyllä ennakkoluuloja ja jännitteitä. Mutta juuri Samariassa odotettiin Jeesuksen mukana tullutta ilosanomaa. Siellä oli tälle sanomalle vastaanottavaista maaperää.

   Sana korjattavaksi kypsyneestä viljasta ilmaisee, että sisimmässä tapahtunut kasvu on ollut oikeansuuntaista. Siinä on se tähtäyspiste, jossa elämä saavuttaa syvimmän täyttymyksensä. Näin on silloin, kun saa vastaanottaa Jeesuksen Vapahtajana ja pääsee hänen kauttaan osalliseksi iankaikkisesta elämästä.

   Jeesuksen ristintyössä ansaittu pelastus ojennetaan tarjolle evankeliumin sanassa. Siksi apostoli Jaakob kehottaa: ”Ottakaa vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi pelastaa teidän sielunne” (Jaak. 1: 21). Näin kypsyminen tässä merkityksessä ei välttämättä ole pitkän kehityksen tulos, joka joskus vanhuudessa toteutuu. Eletty elämä voi kyllä antaa tietynlaista viisautta, jolla silläkin on oma paikkansa. Mutta iäisyyden kannalta ratkaisevinta on evankeliumin sanan kuuleminen ja tallettaminen. Sen kautta valmistetaan kohtaamaan iäisyys armon varassa.

   Siksi tämän sanan esillä pitämistä tarvitaan jatkuvasti. Erityisen tärkeää se on lasten ja nuorten kohdalla. Jos sanaa ei ole kylvetty ihmissydämiin jo varhain, on se entistä vaikeampaa sitten, kun on tullut paljon muutakin kylvöä. Kukaan ei elä sellaisessa tyhjiössä, että suorittaisi omat valintansa ilman ulkoapäin tulleita vaikutteita.  Voi vain arvailla, kuinka suuri nykyään on tiedotusvälineiden ja sosiaalisen median vaikutus ajattelutapaan.

   Kristillinen kasvatus ja opetus ei ole turhaa siinäkään tapauksessa, vaikka tulosta ei olisi heti kohta näkyvissä. Jeesus muistuttaa myös tästä: ”Toinen kylvää, toinen korjaa” (Joh. 4: 37). Istutettu sana voi joskus myöhemmin ohjata turvautumaan Jeesukseen Vapahtajana.

   Toisessa yhteydessä Jeesus osoittaa vielä erään tehtävän näin: ”Pyytäkää siis Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen” (Matt. 9: 38). Vaikka ei itse enää pääsisi liikkeelle, voi pyytää, että toisia lähetettäisiin. Eikä silloin ole kysymys vain palkatuista työntekijöistä, sillä kokonaan heidän varaansa ei Jumalan valtakunnan työtä voi rakentaa. Tarvitaan laajemminkin sydämiä, joihin on syttynyt alttius Jumalan asialle. Myös se on armon evankeliumin työtä. Saamme kaiken lahjaksi, siitä riittää jaettavaksi toisillekin.

Mauri Pihlajamaa

Etsijät

Ensi sunnuntain evankeliumista (Mark. 1:29-39) jäi mieleeni pyörimään Simonin ja hänen toverinsa sanat Jeesukselle: ”Kaikki etsivät sinua.” Olemmeko kaikki etsijöitä? Sillä vain silloin voi kokea löytämisen ilon. Uskon, että ihmiselolle on tyypillistä jatkuva etsimisen ja löytämisen vuorottelu.

Jeesus kutsui ihmisiä Jumalan valtakuntaan kokemaan löytämisen iloa ja riemua. Tätä samaa tehtävää on kirkko jo kahden tuhannen vuoden ajan uskollisesti hoitanut sukupolvesta toiseen. Ilman kirkkoa sanoma Jeesuksesta, suuresta ilosta jouluevankeliumin sanoin, olisi kadonnut historian hämärään. Korona-aikana olemme uudella tavalla löytäneet paikallisseurakunnan ja hengellisten juuriemme merkityksen. Etsivä löytää!

Kirkon tulevaisuus on paljolti kiinni siitä, että luotamme kaikkien syvimmältään etsivän Jeesusta. On kovin helppoa rajata Jeesuksen seuraajien joukkoa, mutta älkäämme tehkö niin. Kaipaus on yhteinen! On tosiasia, että jokaisen kysely ja etsintä on hyvin haparoivaa. Itsevarmuudella ja kovuudella usein vain peitetään tätä piirrettä meissä. Nykyajalle on tyypillistä, että olemme arjessamme erilaisten trendien ja muoti-ilmiöiden armoilla. Ne kestävät hetken ja muuttuvat sitten toisiksi, entistäkin koukuttavammiksi. Vaikka sillä tavoin vaikutetaan hyvin voimakkaasti mielenmaisemaamme, emme ole syvimmältään muoti-ilmiöiden etsijöitä. Kaipauksemme on muualla.

Kouluikäinen lapseni sanoi minulle ennen nukahtamistaan illalla: ”Ystävyys ja rakkaus ovat tärkeintä elämässä”. Tätä samaa me aikuiset etsimme, vaikka lapsikin sen voi löytää. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa (Joh. 15:15): ”Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut.” Jeesuksen opetuksen ytimessä oli aina Taivaallisen Isän rakkaus jokaista ihmistä kohtaan. Siksi me kaikki etsimme häntä, Vapahtajaamme.

Jukka Taskinen 

Oikeus perintöön

   Eräässä loppiaiselle annetussa raamatunkohdassa apostoli Paavali puhuu ”Kristuksen salaisuudesta” (Ef. 3:4). Tätä salaisuutta ”ei menneiden sukupolvien aikana annettu ihmisten tietoon, mutta nyt Henki on ilmoittanut sen Kristuksen pyhille apostoleille ja profeetoille (Ef. 3:5). Sisältö on siinä, että ”muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen” (Ef. 3:6).

   Vanhan liiton aikana Israelin tehtävänä oli tallettaa Jumalan ilmoitus. Siksi oli tärkeää Israelin säilyminen kansana ja sen uskon pitäminen puhtaana pakanallisista vaikutteista.

   Uuden liiton apostolit lähetettiin viemään sanaa kaikille kansoille. Jumalan Henki avasi ymmärryksen käsittämään, että Jeesuksen pelastustyö koskettaa kaikkia ihmisiä.

   Eri paikkakunnilla evankeliumin vastaanottaneet muodostivat seurakunnan. Porttina sen jäsenyyteen oli kristillinen kaste. Siinä ylittyivät monet raja-aidat. ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu” (Gal. 3: 28-29). Muutoin erilaiset ihmiset ovat kaikki osalliset yhdestä ja samasta pelastuksesta. Luonnollinen syntyperäkään ei ole esteenä, vaan Abrahamille luvattu siunaus on Jeesuksessa tuotu muihinkin kansoihin kuuluville. Heillekin kuuluu seurakunnan jäsenyydessä Israelille annettu osa, sillä ”nyt te olette Jumalan kansa” (1 Piet. 2: 10).   

   Tämän pohjalta olemme perillisen asemassa. Jeesuksen valmistama iankaikkisen elämän perintö on tarkoitettu meitäkin varten, ja kasteessa olemme nimeltä kutsuttuja tähän perillisen osaan.

   Vaikka jokaisella paikkakunnalla on oma seurakunta, niin Jumalan kansa ei rajoitu vain yhdelle paikkakunnalle eikä edes yhteen kansakuntaan. Se yltää laajalle, eri puolille maailmaa. Siinä ei tunneta mitään eriarvoisuutta kansojen eikä ihmisten kesken.  On oikeus samaan perintöön, ketään ei suljeta pois. Osattomaksi jää silloin, jos epäuskossa tämän lahjan hylkää. Mutta yhä perintö on tarjolla. Vaikka olisi unohtanut tämän kalliin aarteen, niin saa palata takaisin ja omistaa uskon kautta samat oikeudet kuin ennenkin.

Mauri Pihlajamaa             

 Betlehem – hallitsijan syntymäpaikka

    Joulunajan tapahtumissa huomio kiinnittyy Betlehemiin. Sinne Joosef ja Maria johdatettiin. Näin kävi toteen profeetallinen ennustus, että tämä pieni paikkakunta on luvatun Messiaan syntymäpaikka. Betlehemiin ohjattiin myös idän tietäjät, jotka ensin etsivät syntynyttä kuningasta Jerusalemista. Heille tiedettiin kertoa, että Betlehemistä ”lähtee hallitsija” (Matt. 2:6).

   Tämä hallitsija on enemmän kuin muut kuninkaat. Jouluna syntyneen hallitsijan juuret ovat ”muinaisuudessa, ikiaikojen takana” (Miika 5:1).

    Jeesus Jumalan Poikana on siis ollut Isän luona jo ennen aikojen alkua. ”Hänen välityksellään luotiin kaikki” (Kol. 1: 16). Näin tämä nykyinen maailmakin oli alunpitäen luotu hyväksi. Onnettomuus tapahtui silloin, kun tänne tuli synti. Sen vallan kukistaminen edellytti Jumalan Pojan syntymistä ihmiseksi. Hänen täytyi tulla yhdeksi meistä, niin kuin toisessa kohdassa sanotaan profeetan kautta: ”Heidän valtiaansa on nouseva heidän omasta joukostaan, heidän hallitsijansa on oleva yksi heistä. Minä annan hänen lähestyä itseäni, ja hän astuu eteeni. Kuka voisi niin tehdä vaarantamatta henkeään, ellen minä sallisi hänen tulla, sanoo Herra” (Jer. 30: 21).

   Jumalan Poika tuli ’yhdeksi meistä’. Siksi voimme tältä kannalta katsoen sanoa, että ”heidän valtiaansa on nouseva heidän omasta joukostaan”. Mutta tähän liittyy toisaalta Raamatusta löytyvä tärkeä lisäys: kun Jeesus tuli ’yhdeksi meistä’, niin hän kuitenkin oli ilman syntiä. Siksi hän voi lähestyä Jumalaa, sai kärsimisensä ja ylösnousemisensa jälkeen kunniapaikan Jumalan oikealla puolella.  Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo Kristuksen menneen taivaaseen ”ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme” (Hepr. 9: 24. Tämän hallitsijan voima on kärsivä rakkaus: hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme ja kantoi syntiemme rangaistuksen. Siten hän toteutti lunastajan tehtävänsä, ja edelleen hän puhuu niiden puolesta, jotka turvautuvat häneen.

   Tämän perusteella meilläkin on oikeus lähestyä Jumalaa. Jeesus on syntiemme sovittaja ja puolustajamme. Ilman Jeesusta joutuisimme kohtaamaan Jumalan tuomarina. Jeesuksen kautta ja hänen varassaan kohtaamme Isän, joka Poikansa uhrin tähden armahtaa meitä. Hän ei katsokaan meidän syntejämme vaan antaa ne anteeksi ja sallii meidänkin tulla eteensä.

 Mauri Pihlajamaa

Jeesus avaa oven taivaaseen

   Vanhan testamentin puolella puhutaan ’Daavidin huoneen avaimesta’ (Jes. 22: 22). Se annettiin kuninkaallisen aarrekammion hoitajalle. Hänellä oli yksinoikeus avata tai sulkea ovi kuninkaallisten rikkauksien säilytyspaikkaan.

   Eräässä uudenvuodenpäivälle annetussa raamatunkohdassa Jeesus sanoo olevansa ”Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa” (Ilm. 3:7).

   Jeesuksen sanoissa on kysymys ovesta taivaaseen. Se on vielä tärkeämpää kuin maallisen kuninkaan aarrekammio. Iäisyyden rajalle tullessamme on ratkaisevaa vain se, avautuuko ovi Jumalan luo.

   Täällä maailmassa monet ovet voivat avautua, jos on korkea ja vaikutusvaltainen asema. Jumalan edessä ei kuitenkaan katsota siihen. Meillä ihmisillä ei ole omasta takaa mitään avainta, millä taivaan oven voisi avata. Näin peruuttamaton on synnin tuoma onnettomuus. Omassa varassamme olisimme pysyvästi ulkopuolisiksi suljettuja.

   Millainen on siis se Herra, jolla on valta avata tai sulkea taivaan ovi?

   Hän on osoittanut rakkautensa meihin tulemalla kerran ihmiseksi ja kantamalla syntiemme kuorman. Tämä osoittaa, että Jeesus tahtoo meidät pelastaa ja viedä avatusta ovesta, jos vain suostumme häneen turvautumaan.

    Opetuslapsilleen Jeesus antoi julistettavaksi armon evankeliumin ja jopa ”taivasten valtakunnan avaimet” (Matt. 16:19). Siinä tilanteessa Pietari oli tunnustanut Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi. Tällaisen tunnustuksen varaan rakentava seurakunta pitää esillä syntien anteeksiantamusta.

   Taivasten valtakunnan avaimia ei siis anneta mielivallan välineeksi, vaan käytettäväksi Jeesuksen tarkoittamalla tavalla. Kun hän sanoo olevansa ainut portti taivaallisen Isän luo, niin meillä ei ole valtuuksia avata ovea mistään muualta. Mutta keneltäkään Jeesusta tarvitsevalta ei tätä porttia saa sulkea. Jokaisella Vapahtajaan turvautuvalla on oikeus kuulla armon evankeliumi. Kun sen uskossa vastaanottaa, niin silloin Golgatan veri puhdistaa kaikesta synnistä. Siten taivaalliset aarteet on lahjoitettu jo nyt, ja niiden varassa avautuu ovi Vapahtajamme iankaikkiseen valtakuntaan myös iäisyyden rajalla.

Mauri Pihlajamaa

 

 Johannes Kastaja viittaa Jeesukseen

  

   Jeesuksen edelläkävijä Johannes Kastaja oli parannuksen saarnaaja ja samalla tien valmistaja Jeesukselle. Hänen julistuksessaan oli mukana sekä laki että evankeliumi. Voimakkain sanoin Johannes herätti ihmisiä näkemään heidän todellisen tilanteensa parannusta ja anteeksiantamusta tarvitsevina. Mutta hän osoittaa myös, mistä todellinen parantuminen löytyy.  Siksi eräänlainen huippukohta tässä toiminnassa oli silloin, kun Johannes sai osoittaa Jeesusta ja lausua: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa” (Joh. 1: 36)

   Viittaus karitsaan osoittaa, että Jeesus on Vanhan testamentin esikuvien ja lupausten täyttymys. Yksi ennustuksista oli profeetta Jesajan sana kärsivästä Herran palvelijasta: ”Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut” (Jes. 53:7).

   Tämä vaikeneva kärsijä oli meidän sijaisenamme. Hän kantoi rangaistuksemme ja sovitti syntimme.

   Laki ja evankeliumi ovat molemmat edelleen voimassa ja niitä molempia tarvitsemme. Lain sana osoittaa syntisyytemme ja näyttää, että omin avuin emme kestä Jumalan edessä. Mutta lain tuomitsemille evankeliumi lahjoittaa täyden armahduksen. Se ei vaadi meiltä suorituksia, koska Jeesus on täydellisesti täyttänyt kaiken puolestamme. Vanhan raamatunkäännöksen sanoilla ilmaistuna on laista tullut ”kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme” (Gal. 3: 24).

   Evankeliumin kirjoittaja mainitsee myös kaksi Johanneksen opetuslasta, jotka ”lähtivät seuraamaan Jeesusta” (Joh. 1: 37).

   Tämä on meillekin muistutus siitä, mihin sanoma Jeesuksesta kutsuu. Apostoli Paavali kirjoittaa, että tämä sanoma on nyt annettu ”tiedoksi kaikille kansoille, jotta ne johdettaisiin uskoon ja kuuliaisuuteen” (Room. 16: 26).

   Evankeliumi on siis yhdeltä kannalta katsottuna asioiden saattamista tiedoksi. Juuri jouluna tämä voi toteutua, kun Jeesuksen syntymä on paljon esillä.

   Kuitenkin evankeliumi on vielä enemmän kuin vain tiedottamista kahdentuhannen vuoden takaisista tapahtumista. Kun julistetaan Kristusta syntien sovittajana, niin siinä on sydämille tuleva viesti juuri tähän hetkeen. Jeesus antaa tänäänkin synnit anteeksi häneen uskoville.  Silloin elämässäkin tapahtuu muutosta. Jeesuksen osoittama rakkaus vetää hänen seuraansa ja siten uskoon ja kuuliaisuuteen

Mauri Pihlajamaa

Yllättävä järjestys

   Vanhan testamentin profeetat lähetettiin julistamaan sanaa, joka tuli heille Jumalalta.

   Samalla tavalla mainitaan sitten Uuden testamentin puolella, että tiettynä ajankohtana ”tuli Jumalan sana Johannekselle, Sakariaan pojalle, joka eli autiomaassa” (Luuk. 3:2). Tämä ajankohta määritellään luettelemalla sen hetkisiä hallitsijoita. Tämäkin osoittaa, että Jumalan teot ovat tapahtuneet historian keskellä. Päähuomio ei kuitenkaan kohdistu noihin hallitsijoihin, vaan autiomaan sananjulistajaan. Hänelle tuli Jumalan sana. Tämä merkitsee, että Jumala oli jälleen herättänyt itselleen profeetan, jonka kautta puhui. Tarkkaan ottaen Jeesus sanoo Johanneksesta, ”että hän on enemmänkin kuin profeetta” (Matt. 11:9).  

   Johanneksen tehtävä oli ainutlaatuinen. Vanhan ja uuden liiton rajalla toimien hän kuulutti Messiaan ja samalla Jumalan valtakunnan lähestymistä. Tältä kannalta katsottuna Jeesus sanoo: ”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi” (Matt. 11:11).

   Samassa raamatunjakeessa on kuitenkin yllättävä jatko. On vielä jotakin enemmän kuin Johannes Kastajan suuruus, sillä ”kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän”.

   Näin menettävät inhimilliset arvojärjestykset merkityksensä. Jeesuksen mukana tuli taivasten valtakunta, jonka jäsenyys ei ole luonnollisen syntymän perusteella. Siksi siinä ei arvioida tavallisen mittapuun mukaan. Tämä näkyi myös silloin, kun opetuslapset kysyivät, kuka taivasten valtakunnassa on suurin. Jeesus asetti lapsen heidän keskelleen ja sanoi: ”Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa” (Matt. 18:4).

   Tähän valtakuntaan tie kulkee uuden, ylhäältä tapahtuvan syntymisen kautta. Se merkitsee, että Jeesukseen uskova saa syntinsä anteeksi ja Jumalan lapsen oikeuden. Ei katsota enää, millaisia olemme omassa varassamme. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Niinpä emme enää arvioi ketään pelkästään inhimilliseltä kannalta” (2 Kor. 5: 16). Samassa yhteydessä hän sitten jatkaa: ”Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus” (2 Kor. 5: 17).

   Jokaisella Kristukseen kastetulla ja hänessä uskon kautta elävällä on enemmän kuin mitä ihminen omassa varassaan voi milloinkaan saavuttaa. On lupausten täyttymys joulun Herrassa ja perintöosa hänen valtakunnassaan.

Mauri Pihlajamaa

Mihin uskomme

Kristillisen seurakunnan usko on uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan: Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.

Jumala on elämän antaja ja sen ylläpitäjä. Ihmisen hän on luonut kuvakseen eli kuuntelemaan ääntään ja tottelemaan tahtoaan. Ihminen on kuitenkin eksynyt pois Jumalan tahdon noudattamisesta. Sen tähden tarvitsemme pelastusta.

Tämän pelastuksen Jumala valmisti lähettämällä Poikansa ihmiseksi. Jeesus sovitti syntimme kuolemalla puolestamme ja nousemalla ylös kuolleista.

Jumala on lähettänyt Pyhän Henkensä kirkastamaan pelastuksen lahjaa ja synnyttämään uskoa Kristukseen. Pyhä Henki toimii seurakunnassa Jumalan sanan, kasteen ja ehtoollisen välityksellä.

Seurakunnan usko on ilmaistuna uskontunnustuksessa, joka luetaan joka sunnuntai jumalanpalveluksessa.

puinen risti ja orjantappurakruunu

Raamattu

Raamattu on Jumalan sana, joka on annettu meille ihmisten välityksellä. Siinä Jumala ilmoittaa tahtonsa ja pelastussuunnitelmansa.

Raamatussa on kaksi puolta: laki ja evankeliumi. Laki osoittaa, miten meidän tulee elää. Siinä pääsisällyksenä on rakkaus Jumalaan ja rakkaus lähimmäisiin. Koska emme pysty näitä vaatimuksia täyttämään, on Jumala valmistanut meille pelastuksen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Evankeliumi on ilosanoma tästä kaikille valmistetusta pelastuksesta