Hartauskirjoitus

Etsijät

Ensi sunnuntain evankeliumista (Mark. 1:29-39) jäi mieleeni pyörimään Simonin ja hänen toverinsa sanat Jeesukselle: ”Kaikki etsivät sinua.” Olemmeko kaikki etsijöitä? Sillä vain silloin voi kokea löytämisen ilon. Uskon, että ihmiselolle on tyypillistä jatkuva etsimisen ja löytämisen vuorottelu.

Jeesus kutsui ihmisiä Jumalan valtakuntaan kokemaan löytämisen iloa ja riemua. Tätä samaa tehtävää on kirkko jo kahden tuhannen vuoden ajan uskollisesti hoitanut sukupolvesta toiseen. Ilman kirkkoa sanoma Jeesuksesta, suuresta ilosta jouluevankeliumin sanoin, olisi kadonnut historian hämärään. Korona-aikana olemme uudella tavalla löytäneet paikallisseurakunnan ja hengellisten juuriemme merkityksen. Etsivä löytää!

Kirkon tulevaisuus on paljolti kiinni siitä, että luotamme kaikkien syvimmältään etsivän Jeesusta. On kovin helppoa rajata Jeesuksen seuraajien joukkoa, mutta älkäämme tehkö niin. Kaipaus on yhteinen! On tosiasia, että jokaisen kysely ja etsintä on hyvin haparoivaa. Itsevarmuudella ja kovuudella usein vain peitetään tätä piirrettä meissä. Nykyajalle on tyypillistä, että olemme arjessamme erilaisten trendien ja muoti-ilmiöiden armoilla. Ne kestävät hetken ja muuttuvat sitten toisiksi, entistäkin koukuttavammiksi. Vaikka sillä tavoin vaikutetaan hyvin voimakkaasti mielenmaisemaamme, emme ole syvimmältään muoti-ilmiöiden etsijöitä. Kaipauksemme on muualla.

Kouluikäinen lapseni sanoi minulle ennen nukahtamistaan illalla: ”Ystävyys ja rakkaus ovat tärkeintä elämässä”. Tätä samaa me aikuiset etsimme, vaikka lapsikin sen voi löytää. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa (Joh. 15:15): ”Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut.” Jeesuksen opetuksen ytimessä oli aina Taivaallisen Isän rakkaus jokaista ihmistä kohtaan. Siksi me kaikki etsimme häntä, Vapahtajaamme.

Jukka Taskinen 

Oikeus perintöön

   Eräässä loppiaiselle annetussa raamatunkohdassa apostoli Paavali puhuu ”Kristuksen salaisuudesta” (Ef. 3:4). Tätä salaisuutta ”ei menneiden sukupolvien aikana annettu ihmisten tietoon, mutta nyt Henki on ilmoittanut sen Kristuksen pyhille apostoleille ja profeetoille (Ef. 3:5). Sisältö on siinä, että ”muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen” (Ef. 3:6).

   Vanhan liiton aikana Israelin tehtävänä oli tallettaa Jumalan ilmoitus. Siksi oli tärkeää Israelin säilyminen kansana ja sen uskon pitäminen puhtaana pakanallisista vaikutteista.

   Uuden liiton apostolit lähetettiin viemään sanaa kaikille kansoille. Jumalan Henki avasi ymmärryksen käsittämään, että Jeesuksen pelastustyö koskettaa kaikkia ihmisiä.

   Eri paikkakunnilla evankeliumin vastaanottaneet muodostivat seurakunnan. Porttina sen jäsenyyteen oli kristillinen kaste. Siinä ylittyivät monet raja-aidat. ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu” (Gal. 3: 28-29). Muutoin erilaiset ihmiset ovat kaikki osalliset yhdestä ja samasta pelastuksesta. Luonnollinen syntyperäkään ei ole esteenä, vaan Abrahamille luvattu siunaus on Jeesuksessa tuotu muihinkin kansoihin kuuluville. Heillekin kuuluu seurakunnan jäsenyydessä Israelille annettu osa, sillä ”nyt te olette Jumalan kansa” (1 Piet. 2: 10).   

   Tämän pohjalta olemme perillisen asemassa. Jeesuksen valmistama iankaikkisen elämän perintö on tarkoitettu meitäkin varten, ja kasteessa olemme nimeltä kutsuttuja tähän perillisen osaan.

   Vaikka jokaisella paikkakunnalla on oma seurakunta, niin Jumalan kansa ei rajoitu vain yhdelle paikkakunnalle eikä edes yhteen kansakuntaan. Se yltää laajalle, eri puolille maailmaa. Siinä ei tunneta mitään eriarvoisuutta kansojen eikä ihmisten kesken.  On oikeus samaan perintöön, ketään ei suljeta pois. Osattomaksi jää silloin, jos epäuskossa tämän lahjan hylkää. Mutta yhä perintö on tarjolla. Vaikka olisi unohtanut tämän kalliin aarteen, niin saa palata takaisin ja omistaa uskon kautta samat oikeudet kuin ennenkin.

Mauri Pihlajamaa             

 Betlehem – hallitsijan syntymäpaikka

    Joulunajan tapahtumissa huomio kiinnittyy Betlehemiin. Sinne Joosef ja Maria johdatettiin. Näin kävi toteen profeetallinen ennustus, että tämä pieni paikkakunta on luvatun Messiaan syntymäpaikka. Betlehemiin ohjattiin myös idän tietäjät, jotka ensin etsivät syntynyttä kuningasta Jerusalemista. Heille tiedettiin kertoa, että Betlehemistä ”lähtee hallitsija” (Matt. 2:6).

   Tämä hallitsija on enemmän kuin muut kuninkaat. Jouluna syntyneen hallitsijan juuret ovat ”muinaisuudessa, ikiaikojen takana” (Miika 5:1).

    Jeesus Jumalan Poikana on siis ollut Isän luona jo ennen aikojen alkua. ”Hänen välityksellään luotiin kaikki” (Kol. 1: 16). Näin tämä nykyinen maailmakin oli alunpitäen luotu hyväksi. Onnettomuus tapahtui silloin, kun tänne tuli synti. Sen vallan kukistaminen edellytti Jumalan Pojan syntymistä ihmiseksi. Hänen täytyi tulla yhdeksi meistä, niin kuin toisessa kohdassa sanotaan profeetan kautta: ”Heidän valtiaansa on nouseva heidän omasta joukostaan, heidän hallitsijansa on oleva yksi heistä. Minä annan hänen lähestyä itseäni, ja hän astuu eteeni. Kuka voisi niin tehdä vaarantamatta henkeään, ellen minä sallisi hänen tulla, sanoo Herra” (Jer. 30: 21).

   Jumalan Poika tuli ’yhdeksi meistä’. Siksi voimme tältä kannalta katsoen sanoa, että ”heidän valtiaansa on nouseva heidän omasta joukostaan”. Mutta tähän liittyy toisaalta Raamatusta löytyvä tärkeä lisäys: kun Jeesus tuli ’yhdeksi meistä’, niin hän kuitenkin oli ilman syntiä. Siksi hän voi lähestyä Jumalaa, sai kärsimisensä ja ylösnousemisensa jälkeen kunniapaikan Jumalan oikealla puolella.  Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo Kristuksen menneen taivaaseen ”ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme” (Hepr. 9: 24. Tämän hallitsijan voima on kärsivä rakkaus: hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme ja kantoi syntiemme rangaistuksen. Siten hän toteutti lunastajan tehtävänsä, ja edelleen hän puhuu niiden puolesta, jotka turvautuvat häneen.

   Tämän perusteella meilläkin on oikeus lähestyä Jumalaa. Jeesus on syntiemme sovittaja ja puolustajamme. Ilman Jeesusta joutuisimme kohtaamaan Jumalan tuomarina. Jeesuksen kautta ja hänen varassaan kohtaamme Isän, joka Poikansa uhrin tähden armahtaa meitä. Hän ei katsokaan meidän syntejämme vaan antaa ne anteeksi ja sallii meidänkin tulla eteensä.

 Mauri Pihlajamaa

Jeesus avaa oven taivaaseen

   Vanhan testamentin puolella puhutaan ’Daavidin huoneen avaimesta’ (Jes. 22: 22). Se annettiin kuninkaallisen aarrekammion hoitajalle. Hänellä oli yksinoikeus avata tai sulkea ovi kuninkaallisten rikkauksien säilytyspaikkaan.

   Eräässä uudenvuodenpäivälle annetussa raamatunkohdassa Jeesus sanoo olevansa ”Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa” (Ilm. 3:7).

   Jeesuksen sanoissa on kysymys ovesta taivaaseen. Se on vielä tärkeämpää kuin maallisen kuninkaan aarrekammio. Iäisyyden rajalle tullessamme on ratkaisevaa vain se, avautuuko ovi Jumalan luo.

   Täällä maailmassa monet ovet voivat avautua, jos on korkea ja vaikutusvaltainen asema. Jumalan edessä ei kuitenkaan katsota siihen. Meillä ihmisillä ei ole omasta takaa mitään avainta, millä taivaan oven voisi avata. Näin peruuttamaton on synnin tuoma onnettomuus. Omassa varassamme olisimme pysyvästi ulkopuolisiksi suljettuja.

   Millainen on siis se Herra, jolla on valta avata tai sulkea taivaan ovi?

   Hän on osoittanut rakkautensa meihin tulemalla kerran ihmiseksi ja kantamalla syntiemme kuorman. Tämä osoittaa, että Jeesus tahtoo meidät pelastaa ja viedä avatusta ovesta, jos vain suostumme häneen turvautumaan.

    Opetuslapsilleen Jeesus antoi julistettavaksi armon evankeliumin ja jopa ”taivasten valtakunnan avaimet” (Matt. 16:19). Siinä tilanteessa Pietari oli tunnustanut Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi. Tällaisen tunnustuksen varaan rakentava seurakunta pitää esillä syntien anteeksiantamusta.

   Taivasten valtakunnan avaimia ei siis anneta mielivallan välineeksi, vaan käytettäväksi Jeesuksen tarkoittamalla tavalla. Kun hän sanoo olevansa ainut portti taivaallisen Isän luo, niin meillä ei ole valtuuksia avata ovea mistään muualta. Mutta keneltäkään Jeesusta tarvitsevalta ei tätä porttia saa sulkea. Jokaisella Vapahtajaan turvautuvalla on oikeus kuulla armon evankeliumi. Kun sen uskossa vastaanottaa, niin silloin Golgatan veri puhdistaa kaikesta synnistä. Siten taivaalliset aarteet on lahjoitettu jo nyt, ja niiden varassa avautuu ovi Vapahtajamme iankaikkiseen valtakuntaan myös iäisyyden rajalla.

Mauri Pihlajamaa

Joulun ihme

Jouluevankeliumissa (Luuk.2:1-14) kerrotaan ensimmäisestä joulusta, Jeesuksen syntymäjuhlasta, maan päällä. Siinä juhlassa oli mukana taivaan ja maan asukkaita. Enkelit edustivat taivasta ja paimenet ihmiskuntaa. Jeesuksen syntymähetkellä paimenet saivat nähdä suuren kirkkauden. Enkeli puhui heille ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Heidän kohtaamansa kirkkaus oli suurempaa kuin kaikkien liekkien ja valojen kirkkaus. Se oli Herran kirkkautta, kirkkautta, joka vallitsee taivaassa.

               Enkelit ilmoittivat paimenille ”te löydätte lapsen, joka on kapaloituna seimessä”. Paimenet uskoivat mitä heille sanottiin ja halusivat nähdä Jeesus-lapsen. He menivät paikkaan, joka oli heille ilmoitettu ja löysivät hänet. Paimenet kertoivat tästä ihmeestä eteenpäin ja kaikki, jotka kuulivat asian, ihmettelivät. 

               Me kuulemme vuodesta toiseen jokaisena jouluna luettavan jouluevankeliumin ja saamme samalla tavoin ihmetellä tapahtunutta.        Joulun ihme tulee keskelle pimeyttä, keskelle pimeintä vuodenaikaa, keskelle elämäämme ja sen haasteita.

               Jeesuksessa on toivomme. Täydelliseen pimeyteen syttyi ensin pieni liekki, toivon kipinä. Kirkoissa olemme sytyttäneet kynttilän lisää jokaisena adventtina.

Kynttilän liekki on toivon liekki, se vie viestimme Jumalalle, se virittää meidät toivoon ja odotukseen. Sitä mukaa kun joulu lähestyy, valojen määrä lisääntyy, valo voittaa pimeyden.

Adventin teksteissä kerrotaan siitä, kun Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin.  Jeesus oli kauan odotettu ja kaivattu kuningas. Hän ei tullut vain silloin ja vain niistä kaupungin porteista. Hän tulee myös tänne ja meidän luoksemme. Hän on meidänkin kuninkaamme. Adventin virressä lauletaan ”avaja porttis ovesi”. Portti, jonka me voimme avata Jeesukselle, on sydämemme portti, portti sisimpäämme.

 Me emme voi nähdä Jeesusta samalla tavoin kuin paimenet näkivät hänet pienenä vauvana tai kuten hänet nähtiin hänen eläessään täällä maan päällä.  Tällä hetkellä hän tulee luoksemme näkymättömässä muodossa, sanassa ja sakramenteissa. Vaikka emme näe Jeesusta, voimme kokea ja tuntea hänen vaikutuksensa. Hän koskettaa sieluamme tavalla, jota mikään tai kukaan muu ei voi tehdä. 

               Kun Jeesus lapsi syntyi, syttyi toivo maailman pimeälle taivaalle. Hänessä me saamme sen mitä kaipaamme; armon ja vapahduksen. 

Auttakoon tämä joulunaika meitä jokaista löytämään joulun ihmeen ja sen kautta joulun iloa, valoa ja kirkkautta. 

Marja Tuomi

Seurakuntapastori

 

 Johannes Kastaja viittaa Jeesukseen

  

   Jeesuksen edelläkävijä Johannes Kastaja oli parannuksen saarnaaja ja samalla tien valmistaja Jeesukselle. Hänen julistuksessaan oli mukana sekä laki että evankeliumi. Voimakkain sanoin Johannes herätti ihmisiä näkemään heidän todellisen tilanteensa parannusta ja anteeksiantamusta tarvitsevina. Mutta hän osoittaa myös, mistä todellinen parantuminen löytyy.  Siksi eräänlainen huippukohta tässä toiminnassa oli silloin, kun Johannes sai osoittaa Jeesusta ja lausua: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa” (Joh. 1: 36)

   Viittaus karitsaan osoittaa, että Jeesus on Vanhan testamentin esikuvien ja lupausten täyttymys. Yksi ennustuksista oli profeetta Jesajan sana kärsivästä Herran palvelijasta: ”Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut” (Jes. 53:7).

   Tämä vaikeneva kärsijä oli meidän sijaisenamme. Hän kantoi rangaistuksemme ja sovitti syntimme.

   Laki ja evankeliumi ovat molemmat edelleen voimassa ja niitä molempia tarvitsemme. Lain sana osoittaa syntisyytemme ja näyttää, että omin avuin emme kestä Jumalan edessä. Mutta lain tuomitsemille evankeliumi lahjoittaa täyden armahduksen. Se ei vaadi meiltä suorituksia, koska Jeesus on täydellisesti täyttänyt kaiken puolestamme. Vanhan raamatunkäännöksen sanoilla ilmaistuna on laista tullut ”kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme” (Gal. 3: 24).

   Evankeliumin kirjoittaja mainitsee myös kaksi Johanneksen opetuslasta, jotka ”lähtivät seuraamaan Jeesusta” (Joh. 1: 37).

   Tämä on meillekin muistutus siitä, mihin sanoma Jeesuksesta kutsuu. Apostoli Paavali kirjoittaa, että tämä sanoma on nyt annettu ”tiedoksi kaikille kansoille, jotta ne johdettaisiin uskoon ja kuuliaisuuteen” (Room. 16: 26).

   Evankeliumi on siis yhdeltä kannalta katsottuna asioiden saattamista tiedoksi. Juuri jouluna tämä voi toteutua, kun Jeesuksen syntymä on paljon esillä.

   Kuitenkin evankeliumi on vielä enemmän kuin vain tiedottamista kahdentuhannen vuoden takaisista tapahtumista. Kun julistetaan Kristusta syntien sovittajana, niin siinä on sydämille tuleva viesti juuri tähän hetkeen. Jeesus antaa tänäänkin synnit anteeksi häneen uskoville.  Silloin elämässäkin tapahtuu muutosta. Jeesuksen osoittama rakkaus vetää hänen seuraansa ja siten uskoon ja kuuliaisuuteen

Mauri Pihlajamaa

Yllättävä järjestys

   Vanhan testamentin profeetat lähetettiin julistamaan sanaa, joka tuli heille Jumalalta.

   Samalla tavalla mainitaan sitten Uuden testamentin puolella, että tiettynä ajankohtana ”tuli Jumalan sana Johannekselle, Sakariaan pojalle, joka eli autiomaassa” (Luuk. 3:2). Tämä ajankohta määritellään luettelemalla sen hetkisiä hallitsijoita. Tämäkin osoittaa, että Jumalan teot ovat tapahtuneet historian keskellä. Päähuomio ei kuitenkaan kohdistu noihin hallitsijoihin, vaan autiomaan sananjulistajaan. Hänelle tuli Jumalan sana. Tämä merkitsee, että Jumala oli jälleen herättänyt itselleen profeetan, jonka kautta puhui. Tarkkaan ottaen Jeesus sanoo Johanneksesta, ”että hän on enemmänkin kuin profeetta” (Matt. 11:9).  

   Johanneksen tehtävä oli ainutlaatuinen. Vanhan ja uuden liiton rajalla toimien hän kuulutti Messiaan ja samalla Jumalan valtakunnan lähestymistä. Tältä kannalta katsottuna Jeesus sanoo: ”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi” (Matt. 11:11).

   Samassa raamatunjakeessa on kuitenkin yllättävä jatko. On vielä jotakin enemmän kuin Johannes Kastajan suuruus, sillä ”kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän”.

   Näin menettävät inhimilliset arvojärjestykset merkityksensä. Jeesuksen mukana tuli taivasten valtakunta, jonka jäsenyys ei ole luonnollisen syntymän perusteella. Siksi siinä ei arvioida tavallisen mittapuun mukaan. Tämä näkyi myös silloin, kun opetuslapset kysyivät, kuka taivasten valtakunnassa on suurin. Jeesus asetti lapsen heidän keskelleen ja sanoi: ”Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa” (Matt. 18:4).

   Tähän valtakuntaan tie kulkee uuden, ylhäältä tapahtuvan syntymisen kautta. Se merkitsee, että Jeesukseen uskova saa syntinsä anteeksi ja Jumalan lapsen oikeuden. Ei katsota enää, millaisia olemme omassa varassamme. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Niinpä emme enää arvioi ketään pelkästään inhimilliseltä kannalta” (2 Kor. 5: 16). Samassa yhteydessä hän sitten jatkaa: ”Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus” (2 Kor. 5: 17).

   Jokaisella Kristukseen kastetulla ja hänessä uskon kautta elävällä on enemmän kuin mitä ihminen omassa varassaan voi milloinkaan saavuttaa. On lupausten täyttymys joulun Herrassa ja perintöosa hänen valtakunnassaan.

Mauri Pihlajamaa

Mihin uskomme

Kristillisen seurakunnan usko on uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan: Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.

Jumala on elämän antaja ja sen ylläpitäjä. Ihmisen hän on luonut kuvakseen eli kuuntelemaan ääntään ja tottelemaan tahtoaan. Ihminen on kuitenkin eksynyt pois Jumalan tahdon noudattamisesta. Sen tähden tarvitsemme pelastusta.

Tämän pelastuksen Jumala valmisti lähettämällä Poikansa ihmiseksi. Jeesus sovitti syntimme kuolemalla puolestamme ja nousemalla ylös kuolleista.

Jumala on lähettänyt Pyhän Henkensä kirkastamaan pelastuksen lahjaa ja synnyttämään uskoa Kristukseen. Pyhä Henki toimii seurakunnassa Jumalan sanan, kasteen ja ehtoollisen välityksellä.

Seurakunnan usko on ilmaistuna uskontunnustuksessa, joka luetaan joka sunnuntai jumalanpalveluksessa.

puinen risti ja orjantappurakruunu

Raamattu

Raamattu on Jumalan sana, joka on annettu meille ihmisten välityksellä. Siinä Jumala ilmoittaa tahtonsa ja pelastussuunnitelmansa.

Raamatussa on kaksi puolta: laki ja evankeliumi. Laki osoittaa, miten meidän tulee elää. Siinä pääsisällyksenä on rakkaus Jumalaan ja rakkaus lähimmäisiin. Koska emme pysty näitä vaatimuksia täyttämään, on Jumala valmistanut meille pelastuksen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Evankeliumi on ilosanoma tästä kaikille valmistetusta pelastuksesta