Hartauskirjoitus

Jeesus herättää uskon

Ajankohdan evankeliumitekstissä (Matt. 8:5-13) Jeesus paransi sadanpäällikön palvelijan, joka makasi kotona kovissa tuskissa. Tämä roomalainen upseeri oli tottunut siihen, että hänen käskyjään totellaan, hänellä oli valta. Hän oli huomannut, että myös Jeesuksella on valta ja uskoi, että Jeesus voi parantaa matkankin päästä, niin halutessaan. ”Sano vain sana ja palvelijani paranee”, sanoi mies Jeesukselle. Näillä sanoilla hän osoitti täydellistä luottamusta ja uskoa Jeesukseen. Hänen uskonsa palkittiin, palvelija parani.

               Juuri tästä uskossa onkin kyse. Usko on sen tunnustamista, että omat mahdollisuutemme eivät riitä. Omat voimamme ovat vähäiset ja viisautemme riittämätöntä. Samalla usko on luottamista siihen, että Herran Jeesuksen Kristuksen mahdollisuudet ovat rajattomat. Koko sydämestään Jeesukseen turvautuvat saavat avun. Hän ei auta meitä välttämättä juuri siten kuin itse toivoisimme. Jeesus tietää paremmin kuin me itse, mikä meille loppujenlopuksi koituu parhaaksi ja toimii sen mukaan.   

Raamatusta voimme lukea monista muistakin Jeesuksen tekemistä parantamisihmeistä. Markuksen evankeliumin luvun 6 lopussa sanotaan jopa, että ”kaikki, jotka koskettivat häntä, paranivat.” Jeesus ei ollut vain taitava puhuja ja opettaja, vaan hänellä oli myös valta parantaa ihmisiä. Opettamalla ja parantamalla sairaita Jeesus ilmaisi jumalallisen voimansa ja kirkkautensa.  Hänen ihmetekonsa ja niiden ihmisten todistukset, jotka olivat saaneet tuntea tuon voiman, herättivät uskon häneen auttajana ja Vapahtajana.

Voidaankin kysyä ihan aiheesta, että missä Jeesus oli ja missä hän on, kun omalle kohdallemme tai tarpeeksi lähelle osuu asioita, joita emme voi ymmärtää. Miksi Jeesus ei toimi silloin? Miksi Jumalakin tuntuu vaikenevan? Jer. 29:11–14 Herra sanoo: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Te etsitte minua ja löydätte minut. Koko sydämestänne te minua etsitte ja minä annan teidän löytää itseni.” Kun me koko sydämestämme etsimme Jumalaa ja luotamme häneen, voimme uskoa siihen, että vaikka kaikki toivo tuntuisi jo menneen, hän antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Jumalan lupauksiin voimme aina luottaa, tulee aika jolloin mekin saamme avun.

Jeesus auttaa, hän parantaa ja herättää uskon, tänäkin päivänä.      

Marja Tuomi

Seurakuntapastori

Lupaukset täyttyvät

”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” sanoi Herran enkeli työssä olleille paimenille. (Luuk. 2:1-14)

 Profeetta Jesaja oli ennustanut jo satoja vuosia ennen Jeesuksen syntymää hänen tulonsa. Nyt jouluna tuo ihmeellinen, luvattu hetki oli koittanut. Kristus Herra syntyi, kirkas tähti loisti pimeällä taivaalla ja enkelit lauloivat ylistystä Jumalalle.

”Tämä on merkkinä teille; te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä”, jatkoi enkeli puhettaan. Enkelin ilosanoman kuultuaan paimenet lähtivät kiireesti Betlehemiin, sieltä he löysivät Marian, Joosefin ja Jeesus-lapsen. Paimenet lähtivät matkaan, koska he uskoivat siihen, mitä he olivat kuulleet. He uskoivat sekä profeettojen ennustuksiin, että enkelin viestiin. Koska he uskoivat, kohtasivat he Jeesus-lapsen, ihmiseksi tulleen Jumalan.

Uskommeko me siihen, mitä Raamattu meille lupaa? Mitä tuo enkelin lupaus meille merkitsee? Enkeli kun sanoo evankeliumissa, että teille on syntynyt Vapahtaja! Hän ei syntynyt vain tietyille ihmisille, heille, jotka elivät sinä aikana, paimenille kedolla, tai joillekin suurille ja mahtaville. Jumala tuli ihmiseksi meitä jokaista varten. Jokaista varten, joka kuulee tuon sanoman. Paimenet uskoivat enkelin sanat ja löysivät niiden perusteella Jeesuksen luokse. Ilman taivaasta tullutta sanaa paimenet eivät olisi edes tienneet lähteä etsimään juuri syntynyttä Herraa, Vapahtajaa. Ilman Jumalan ilmoitusta Raamatussa mekään emme voisi löytää Jeesusta.

Paimenten ammattia ei tuohon aikaan paljoakaan arvostettu, mutta juuri heille tultiin kertomaan Vapahtajan syntymästä. Näin Jumala toimiikin. Hän viestittää, että jokainen meistä on yhtä arvokas ja armahdettu. Joulun siunauksen kokeminen ei riipu siitä keitä me olemme tai mitä olemme elämässämme saaneet aikaan. Se riippuu sydämemme tilasta, siitä, olemmeko valmiit ottamaan hänet vastaan. Joulu on Jumalan vastaus ihmisten ikävään.

Jouluna Jumala tahtoo rakkaudessaan kohdata ja tulla meidänkin elämäämme. Jumalan Poika syntyi ihmiseksi maailmaan, hän sovitti syntimme ja avasi meille tien taivaan kotiin. Pimeys, kuolema ja pelko on lopullisesti voitettu. Joulu on ilon, valon ja rakkauden juhla.

Jumala toimii edelleen ja hänen lupauksensa käyvät toteen. Nyt hän toimii usein huomaamatta ja hiljaa, tulemalla yksittäisten ihmisten sydämiin ja koteihin, sellaisten, joiden sydämessä on tilaa hänelle ja jotka ottavat hänet vastaan. Tuokoon tämä joulu Jumalan sinunkin sydämeesi.

Siunattua joulunaikaa.

Marja Tuomi

Seurakuntapastori

Kirkkovuoden päättyessä

Kirkkovuoden viimeisenä pyhäpäivänä olemme ajan ja ikuisuuden arvoituksen äärellä. Ihmiselämän eri vaiheissa ihmettelee usein ajan kulua. Mielessä on kysymys: ”Onko siitäkin tapauksesta kulunut jo niin kauan aikaa?” Kihniön seurakuntaa olen palvellut määräaikaisena kirkkoherrana tällä hetkellä kahden vuoden ajan ja voin vain todeta, kuinka nopeasti aika on kulunut.

Ikuisuutta ihminen ei pysty järjellään tajuamaan, sitä että aikaa ei enää ole. Johanneksen ilmestyksessä viitataan tämän maailman katoavaisuuteen ja ikuisuuteen seuraavin sanoin: ”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää” (Ilm. 21:1).

Järjen keinoin saamme koko ajan uutta tietoa maailmankaikkeudesta ja sen synnystä. Kuitenkaan tiede ei anna, eikä sen tehtävään kuulukaan antaa vastausta miksi-kysymyksiimme. Jos se näin tekisi, syntyisi uusi uskonto, tiedeusko. Tämä taas olisi tieteen olemuksen vastaista ja haitallista se perimmäiselle tehtävälle.

Silloin tällöin kuulen tai luen näkemyksiä, joiden mukaan vastauksia perimmäisiin kysymyksiin ei tarvitse ollakaan. Itse ajattelen, että ihmisyyteen kuuluu hellittämätön totuuden etsintä uskon kysymyksissä, Jaakobin paini Jumalan kanssa. Virren 631 sanoin: ”Mua auta. Herra, mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan.”

Samoin on oikeudenmukaisuuden kohdalla. Kristittyinä rukoilemme ja taistelemme kaikkea vääryyttä vastaan tässä maailmassa. Rukoilemme, että Jumalan tahto tapahtuisi kaikkialla. Tuomiosunnuntain perinteinen evankeliumi (Matt. 25:31-46) kertoo, kuinka viimeisenä päivänä Jumalan tahto toteutuu lopullisesti. Jumalan tuomio tulee olemaan yllättävä, mutta psalmin sanojen mukaisesti: ”Sinun tuomiosi, Herra, ovat oikeat. Herra, sinä olet Korkein, maailman valtias” (Ps. 97:8-9).

Tuomiosunnuntailla on myös toinen nimi kristillisessä perinteessä: ”Kristuksen kuninkuuden sunnuntai”. Olisimme kovin avuttomassa tilassa ilman Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta. Tulevaisuus ja toivo avautuvat meille vain Kristuksesta käsin. Virren 162 sanoin: ”Kristus-kuningas, yksin voimakas, kerran annat koittaa aamun autuaan.”

Jukka Taskinen   

Maan suola, maailman valo

Ajankohdan evankeliumitekstissä (Matt. 5:13–16) puhutaan suolasta ja valosta. Jeesus sanoo opetuslapsilleen ”te olette maan suola ja maailman valo”. Hän ei sano, että heidän tulee tulla sellaisiksi, vaan he ovat sitä jo. Miten Jeesuksen opetuslapset, tavalliset ihmiset, voivat sitten olla jotain niin elintärkeää kuin suola ja valo? Ilman suolaa ja valoa emme pärjää. Suolan tärkein tehtävä on säilyttää ruoka ja estää sitä pilaantumasta. Suolan merkityksen huomaamme myös omassa kehossamme. Sitä ei tule käyttää liikaa, mutta ilmankaan emme pärjää. Antiikin aikana suola oli puhtauden vertauskuva. 

Jeesuksen seuraajien tulee olla kuten suola, joka estää pilaantumasta, suola, joka ilman kukaan ei pärjää ja puhtaita kuin suola. Meidän tulisi estää maailmassa kaikenlaista tuhoavaa kehitystä, antaa toivoa toivottomille ja elää itse Jumalan tahdon mukaista elämää. Meidän tulee olla puhdassydämisiä. oikeudenmukaisia, nöyriä ja pitää esillä Jumalan tahtoa. Jos suola menettää makunsa, se heitetään pois ja tallataan jalkoihin. Jos me mukaudumme tämän maailman menoon ja suhtaudumme välinpitämättömästi Jumalan tahtoon ja hänen Sanaansa, emme täytä Jumalan meille antamaa tehtävää.

Mitä oleminen maailman valona merkitsee? Jeesus sanoo itsestään: ”Minä olen maailman valo” (Joh. 8:12). Nyt hän sanoo kristittyjen olevan maailman valo. Meissä itsessämme ei ole valoa, vaan olemme Jeesuksen Kristuksen valon välittäjiä.  Jeesus lähetti seuraajansa valaisemaan maailman pimeyttä omalla valollaan. Valoa ei voi peittää, pienikin valon tuikku näkyy pimeässä. Valona loistaminen on todistamista Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumalan rakkaudesta. Kristillistä uskoa ei ole tarkoitettu salattavaksi, vaan evankeliumin ilosanomaa tulee viedä eteenpäin kaikkeen maailmaan.

               Jeesuksen seuraajat eivät siis itsessään ole suola tai valo, vaan suola ja valo tulevat heihin ulkoa käsin, Jumalasta. Suola ja valo ovat Jumalan sanan vaikusta tässä maailmassa. Ilman Jumalan Sanaa voimme huonosti ja maailma on pimeä.

Jumala on kaikkivaltias, kaikkitietävä ja pyhä. Me ihmiset olemme Jumalan luomia, syntisiä ja täysin hänen armonsa varassa. Jumalan avulla ja hänen armonsa varassa mekin voimme olla maan suolaa ja maailman valoa. Suolaa, joka estää pilaantumasta ja valoa, joka loistaa pimeässä.

Marja Tuomi

Seurakuntapastori

Lepopäivästä

Ajankohdan evankeliumiteksteissä puhutaan sapatista eli viikoittaisesta lepopäivästä. Ensimmäisen vuosikerran tekstissä (Luuk.14:1-6) fariseukset haastavat Jeesusta kysymällä häneltä ”onko sapattina lupa parantaa vai ei?”.  Jeesus ei vastannut heidän kysymykseensä, vaan laittoi heidät itsensä pohtimaan asiaa. Jeesuksen viesti oli kuitenkin selvä, hän kosketti sairasta miestä, paransi hänet ja lähetti pois. Tärkeintä oli ja on edelleen kärsivän ihmisen auttaminen.

Tämän vuosikerran tekstissä (Mark. 2:23-28) opetuslapset katkoivat kulkiessaan viljapellon tähkäpäitä, silloin fariseukset kysyivät Jeesukselta ”miksi opetuslapset tekevät sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä?” Sen ajan lain ja säädösten mukaan sapattina ei saanut tehdä työtä, ei edes laittaa ruokaa. Tähänkään Jeesus ei vastannut, vaan esitti vastakysymyksen ja kertoi, että kuningas Daavid vei nälkäiset sotamiehensä temppeliin ja antoi heidän nälissään syödä jopa uhrileivät.

Kysymyksillä ja omalla toiminnallaan Jeesus haastaa meidätkin pohtimaan, miten me vietämme lepopäivämme. Kymmenen käskyn laissa kolmas käsky kuuluu ”pyhitä lepopäivä”. Päivä tulee siis erottaa muista päivistä, se tulee pyhittää. Mitä päivän pyhittäminen tarkoittaa? Uskonpuhdistaja Martti Luther on avannut käskyä isossa katekismuksessa seuraavasti; lepopäivän pyhittäminen tarkoittaa päivän pyhänä pitämistä. Pyhänä pitäminen taas tarkoittaa sitä, että silloin puhutaan pyhiä sanoja, tehdään pyhiä tekoja ja eletään pyhää elämää. Käskyn painopiste ei siis ole lepäämisessä, eikä siinä, että silloin ei saa tehdä yhtään mitään, edes pakollisia tehtäviä, vaan päivän pyhittämisessä.

Jumala on kuitenkin asettanut viikoittaisen lepopäivän ihmisen suojelemiseksi. Me emme saa näännyttää itseämme työllä tai elatuksen hankkimisella. Meidän tulee itsemme ja läheistemme vuoksi muistaa myös levätä. Jumala tahtoo ihmisen parasta, niin ajallista rauhaa kuin iankaikkista pelastusta ja sen vuoksi hän on antanut meille lepopäivän.

Jeesuksen mukaan kristittyjen tuntomerkkinä ei siis ole pikkutarkka lepopäivän viettäminen. Tärkeintä on Jeesuksen seuraaminen ja se, että muistamme kiitollisina ottaa vastaan Jumalan lahjat, myös sen lepopäivän.

Onko lepopäivänä siis lupa parantaa tai tehdä elintärkeät ja välttämättömät työt? Jeesuksen vastaus on selvä. Lähimmäisen hyväksi tehty rakkaudenteko ei riko käskyä vaan täyttää sen. Kristuksen rakkaus näyttää suunnan kristityn elämälle, teoille ja valinnoille.

Marja Tuomi

Seurakuntapastori

Jeesuksen lausuma sana  

   Toimiessaan maan päällä Jeesus huomasi väkijoukonkin keskeltä yhden ihmisen. Näin oli myös sen kuuron miehen kohdalla, joka tuotiin Jeesuksen luo ja josta sanotaan: ”Jeesus otti hänet erilleen väkijoukosta” (Mark. 7: 33).

   Monissa asioissa yksi ihminen on kovin vähäinen. Mutta Jeesus ei katso meitä vain suurena massana. Hän tietää ja tuntee jokaisen erikseen.

   Jeesuksen luo tuodulle miehelle koitti aivan käänteentekevä hetki: hän sai kuulonsa ja puhekykynsä. Jeesus lausui vain yhden sanan: ”Effata”, joka merkitsee: aukene. Se riitti, sillä Jeesuksen lausuma sana on elävä ja voimallinen.

   Tapahtunut parantamisihme oli merkkinä pelastuksen aikakaudesta, joka Jeesuksessa oli tullut ihmisten keskelle. Siitä oli profeetan kautta ennustettu: ”Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat” (Jes. 35:5).    

   Jeesuksen tekemät ihmeet olivat merkkinä, mutta vielä elämme vajavaisuuden maailmassa. On jäljellä sairautta ja vammoja, edelleen kuolema tekee työtään. Täydellisesti pelastuksen aika toteutuu kerran iankaikkisessa elämässä. Sinne päässeet ovat vapaat kaikesta vajavaisuudesta.

   Niinpä korvilla kuulemista on syytä ajatella muussakin kuin tavallisessa merkityksessään. Jeesus joutui toteamaan aikalaisistaan, että ”vain vaivoin he kuulevat korvillaan” (Matt. 13: 15). Tämä oli toteamus, kun ihmisten olisi pitänyt kuulla Jumalan puhuttelua. Vaikka olisi hyvin terveet ja tarkat korvat, niin Jumalan sana saattaa mennä kokonaan ohi. Se on kuin vierasta kieltä, jonka tärkeyttä ei ymmärrä, ja jonka merkitys ei avaudu.

   Mutta joskus voi tulla toisenlainen vaihe. Toteutuu edelleen se, että Jeesus ”ottaa erilleen väkijoukosta”. Silloin sana tuleekin kohti käyden ja asettaa kuin kasvokkain iäisyyden kanssa. Ja juuri silloin on suuri mahdollisuus, koska Jeesus on kohdattavissa auttajana ja pelastajana. Hänellä on valta antaa synnit anteeksi, ja sitä me kaikki tarvitsemme. Vain synnit anteeksi saaneena voi päästä iankaikkiseen elämään.

   Tämä anteeksiantamus on edelleen tarjolla. Se on evankeliumin sanassa, joka todistaa Jeesuksen sovittaneen syntimme Golgatan ristillä. Anteeksiantamus on myös ehtoollisessa, koska siinä saamme vastaanottaa Kristuksen ruumiin ja veren. Juuri näiden armonvälineiden yhteydessä meidän tulee elää. Ei kuuro voi tehdä itseään kuulevaksi, eivät hengelliset asiat avaudu oman mietiskelyn tai päätöksen kautta. Mutta kun Jeesus sanoo: ”aukene”, niin silloin aukenee korvien lisäksi ennen kaikkea sydän. Se on kaikkein ratkaisevinta, sillä sydämen usko omistaa Jeesuksen tuoman anteeksiantamuksen ja elämän. Sen kautta kulkee portti vajavaisuuden maailmasta iankaikkisen elämän täydellisyyteen. ”Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi” (Jes. 33: 24).

Mauri Pihlajamaa                                                                                       

puinen risti ja orjantappurakruunu

Raamattu

Raamattu on Jumalan sana, joka on annettu meille ihmisten välityksellä. Siinä Jumala ilmoittaa tahtonsa ja pelastussuunnitelmansa.

Raamatussa on kaksi puolta: laki ja evankeliumi. Laki osoittaa, miten meidän tulee elää. Siinä pääsisällyksenä on rakkaus Jumalaan ja rakkaus lähimmäisiin. Koska emme pysty näitä vaatimuksia täyttämään, on Jumala valmistanut meille pelastuksen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Evankeliumi on ilosanoma tästä kaikille valmistetusta pelastuksesta