Hartauskirjoitus

Syksyn pääsiäinen

Syksyn ensimmäinen syysmyrsky on koettu ja lämmin kesä on siirtynyt muistoihin. Syksyllä katoavaisuuden tunnot tulevat luonnostaan mieleen. Vihreä, kesän ja elämän väri, menettää valta-asemansa. Loppusyksystä, marraskuussa, värimaailma koostuu lähinnä harmaan eri sävyistä. Ensi sunnuntain raamatuntekstit vievät meidät ylösnousemususkon äärelle. Siksi kyseistä pyhäpäivää on alettu kutsua syksyn pääsiäiseksi tai pikku pääsiäiseksi.

Kristinusko on ylösnousemususkoa. Koko Uusi testamentti on kirjoitettu tästä näkökulmasta. Jeesuksen opetukset, elämä ja kuolema eivät olisi riittäneet synnyttämään uutta uskoa. Opetuslapset olisivat pitkäperjantain myötä jääneet ahdistuksen ja toivottomuuden vangeiksi. Pääsiäisaamu muutti kaiken! Jeesuksen ylösnousemus, jota on kutsuttu ”kristinuskon alkuräjähdykseksi”, antoi tulevaisuuden ja toivon. Jeesuksen seuraajat saivat rohkeuden lähteä viemään ilosanomaan kaikkeen maailmaan.    

Ensi sunnuntaina saamme rohkaista toisiamme pääsiäisen sanomalla: ”Kristus on ylösnoussut!” Mikä aarre onkaan ollut varhaisten kristittyjen tavassa viettää jokaista pyhäpäivää ylösnousemusjuhlana. Jätämmekö liian helposti uskomme ytimen sivuraiteelle ja keskustelemme milloin mistäkin turhanaikaisesta?

Apostoli Paavali julistaa hyvin selkeästi ylösnousemususkon merkitystä: ”Ellei kuolleita herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä” (1. Kor. 15:16-19).

 

Kirkon uudistus on aina lähtenyt liikkeelle Raamatun äärellä. Niin myös meidän aikanamme. Tarvitaan heitä, jotka rohkeasti tarttuvat Jumalan sanan lupauksiin. ”Me tiedämme, että hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, herättää Jeesuksen tullessa meidätkin (2. Kor. 4:14). 

 Jukka Taskinen               

Silmäisi eteen

Lars Stenbäckin sanoittama virsi 288, ”Silmäisi eteen Jeesus”, on suomalaisen hengellisen runouden klassikko. Se oli alun perin osa runosarjaa ”Sointuja” ja ilmestyi pietistisessä viikkolehdessä Evangeliskt Veckoblad 23.9.1839. Paljon pitää siis mennä ajassa taaksepäin, ennenkuin ollaan tämän riipaisevan herkän runon syntyhetkellä. Virren sanojen äärellä on itsestään selvää, ettei kukaan pysty sen kaltaista ulkokohtaisesti kirjoittamaan. Runoilijalla on täytynyt olla syvä uskonnollinen vakaumus ja tunto syntisyydestä pyhän Jumalan edessä. Mutta samalla hän on tiennyt, mihin turvautua: Jeesuksen helliin silmiin.

Näin runokielellä tulemme uskomme ytimeen. Katsekontakti säätelee voimakkaasti kohtaamisiamme. Välttelevä katse kertoo, joko halusta peitellä asioita tai välipitämättömyydestä toista ihmistä kohtaan. Runoilija astuu Jeesuksen silmien eteen rohkeana: ”Silmäisi eteen, Jeesus, tuon sydämeni syyllisen ja paljastan sen kurjuuden”. Tätä asennetta on seurakunnassa aina julistettava. Muuten emme ymmärrä, mitä ensi sunnuntain aihe, ”Itsensä tutkiminen”, kristillisen uskon kannalta tarkoittaa. Saamme aina ja kaikissa tilanteissa avun hengelliseen hätäämme Jeesuksen silmien edessä.

Runoilijan luottamus Jeesuksen apuun on vahva. Vaikka hänet hylättäisiin ja tuomittaisiin, niin Vapahtajan hellät silmät riittävät. Niissä on läsnä armo ja rakkaus.

Virsi 288 kiteyttää perinteisen suomalaisen kristillisyyden. Kaikki kirkon piirissä toimivat herätysliikkeet ovat painotuseroistaan huolimatta pietismin perillisiä. On haluttu korostaa henkilökohtaista uskoa ja kääntymistä Jeesuksen puoleen.

Tällaista sydämen uskoa on mahdoton mitata tai arvioida. Kyselytutkimukset ja mediatodellisuus eivät siitä pysty kertomaan, sillä niin syvästi henkilökohtaisesta asiasta on kyse. Tämä on sitä uskoa, josta puhutaan enintään kahden kristityn kesken. Ihmiselle, johon voi luottaa. Ihmiselle, joka katsoo silmiin ja ymmärtää. Tukekaamme toisiamme uskon tiellä, niin rakennamme kukin paikallamme kotiseurakuntaa, Jeesuksen hellään katseeseen turvautuen.

Jukka Taskinen                                                    

Mihin uskomme

Kristillisen seurakunnan usko on uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan: Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.

Jumala on elämän antaja ja sen ylläpitäjä. Ihmisen hän on luonut kuvakseen eli kuuntelemaan ääntään ja tottelemaan tahtoaan. Ihminen on kuitenkin eksynyt pois Jumalan tahdon noudattamisesta. Sen tähden tarvitsemme pelastusta.

Tämän pelastuksen Jumala valmisti lähettämällä Poikansa ihmiseksi. Jeesus sovitti syntimme kuolemalla puolestamme ja nousemalla ylös kuolleista.

Jumala on lähettänyt Pyhän Henkensä kirkastamaan pelastuksen lahjaa ja synnyttämään uskoa Kristukseen. Pyhä Henki toimii seurakunnassa Jumalan sanan, kasteen ja ehtoollisen välityksellä.

Seurakunnan usko on ilmaistuna uskontunnustuksessa, joka luetaan joka sunnuntai jumalanpalveluksessa.

puinen risti ja orjantappurakruunu

Raamattu

Raamattu on Jumalan sana, joka on annettu meille ihmisten välityksellä. Siinä Jumala ilmoittaa tahtonsa ja pelastussuunnitelmansa.

Raamatussa on kaksi puolta: laki ja evankeliumi. Laki osoittaa, miten meidän tulee elää. Siinä pääsisällyksenä on rakkaus Jumalaan ja rakkaus lähimmäisiin. Koska emme pysty näitä vaatimuksia täyttämään, on Jumala valmistanut meille pelastuksen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Evankeliumi on ilosanoma tästä kaikille valmistetusta pelastuksesta