Hartauskirjoitus

Lunastus

   Lähestyvä pääsiäisen aika kertoo Jeesuksen työstä meidän hyväksemme. ’Lunastus’ on yksi sellainen ilmaus, jolla selitetään tämän työn merkitystä.

   Raamatun kielenkäytössä lunastus merkitsee vapaaksi ostamista. Senkaltainen Jumalan pelastusteko oli jo Israelin kansan vieminen pois Egyptin orjuudesta. ”Sinä johdatit hyvyydessäsi kansaa, jonka olit vapauttanut, voimallasi sinä veit sen pyhille asuinsijoillesi”, sanotaan israelilaisten virittämässä kiitosvirressä (2 Moos. 15:3). Vastaavan kaltainen oli myöhemmin pääsy Baabelin pakkosiirtolaisuudesta takaisin omalle maalle. Siitä sanotaan profeetan kautta: ”Herra on lunastanut Jaakobin! Hän on pelastanut Israelin, hän on osoittanut kirkkautensa” (Jes. 44:23).

   Uuden testamentin puolella lunastuksen taustana on sana orjan tai sotavangin vapauttamisesta määrätyllä lunastusmaksulla. Jeesus ja hänen verensä on se maksu, jolla meidät on ostettu vapaaksi synnin orjuudesta ja vankeudesta. ”Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä” (1 Piet. 1:18-19). Jeesus eli virheettömän ihmiselämän, siksi hän on kärsinyt meidän sijaisenamme ja pystynyt maksamaan meistä vaaditun lunastushinnan.

   Tämä lahja on tehty täydellisesti valmiiksi. Sen saa vastaanottaa jokainen, joka vain tahtoo. Itsessään syntinen on lunastukseen turvatessaan vapaa tuomiosta ja siten iankaikkisen elämän perillinen.

   Tässä suhteessa saamme katsoa sellaiseen, mikä on jo tapahtunut. Mutta sen ohella Raamattu puhuu lunastuksesta myös edessäpäin olevana. Kristittyjä muistutetaan: ”Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten” (Ef. 4:30). Tässä tarkoitetaan päivää, jolloin Jumala vie työnsä päätökseen ja poistaa kaikki synnin ja katoavaisuuden kahleet. Tämä toteutuu Jeesuksen palatessa takaisin. Se on Jeesukseen uskoville toivon lopullinen täyttymys, se merkitsee ”ruumiimme lunastamista vapaaksi” (Room. 8:23).  Pyhä Henki on annettu kristityn sisimpään kuin omistajanleimaksi., onhan meidät ostettu Jumalalle kuuluviksi. Murhetta Pyhälle Hengelle aiheutuu siitä, jos kalliilla hinnalla ostettu lähtee omalle tielleen. Siksi on aina syytä tutkia elämäänsä. Harhapoluilla kulkevia Jumala odottaa takaisin. Hän ei ole unohtanut kutsuaan, vaan ottaa vastaan luoksensa palaavan, armahtaa Jeesuksen lunastustyön tähden. Yhä riittää tilaa siinä vapaaksi ostettujen joukossa, jonka lopullinen koti on Jumalan luona, sillä ”taivaallinen Jerusalem on vapaa, ja se on meidän äitimme (Gal. 4:26).

Mauri Pihlajamaa  

Jeesus avaa tien elämään

   Usein vertailemme taakse jäänyttä aikaa nykyiseen. Asiasta ja ihmisestä sitten riippuu, millaisena nykyhetki näkyy entiseen verrattuna. Muutosta on voinut tapahtua sekä parempaan että huonompaan suuntaan.

   Efesolaiskirjeen vastaanottajille apostoli Paavali sai muistuttaa muutoksesta, joka oli tapahtunut yksiselitteisesti ja ehdottomasti parempaan. Kirje on kirjoitettu pakanuudesta kristityksi kääntyneille, ja Paavali viittaa heidän aikaisempaan tilanteeseensa: ”Siihen aikaan te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa” (Ef. 2:12).

   Miten murheellista ja kolkkoa on elämä ’vailla toivoa’. Juuri sellainen on tämän kohdan mukaan tilanne, jos ei tunneta elävää Jumalaa. Silloin ei ole lupausta iankaikkisesta elämästä tämän ajan jälkeen. Ja jos se lupaus puuttuu, on tästä nyt elettävästä elämästäkin poissa syvin mielekkyys.

   Apostoli osoittaa kuitenkin sen suuren ja ratkaisevan muutoksen, joka oli tapahtunut kristityksi kääntymisen myötä. ”Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä” (Ef. 2:13).

   Jeesuksen ristinkuolemassa valmistettu syntien sovitus on avannut kaikille ihmisille oikeuden Jumalan lupauksiin ja iankaikkiseen elämään. Efesolaiskirjeen vastaanottajat olivat omakohtaisesti päässeet tämän omistamaan, koska he uskoivat Jeesukseen Vapahtajanaan. Siksi he saivat nyt elää lähellä Jumalaa ja perillisinä hänen valtakunnassaan.

   Sama lahja on yhä voimassa jokaisella Jeesukseen uskovalla. Jo nyt saa elää armahdettuna, ja Jeesus on valmistanut paikan luokseen iankaikkiseen elämään. Kun meille on tämä opetettu, olemme saaneet suurimman ja arvokkaimman aarteen.

   Monenlaiset voimat pyrkivät kuitenkin irrottamaan tästä aarteesta. Jos niin pääsee tapahtumaan, joudutaan taas entiseen tilanteeseen. Se merkitsee elämää ilman Jumalaa ja ilman toivoa. Siksi ratkaisevan tärkeää on, että tartumme uskolla Jumalan sanaan ja sen lupauksiin. Mitään muuta tietä iankaikkiseen elämään ei osoiteta, sillä vain Jeesus ja usko häneen avaa pääsyoikeuden Jumalan luo. Herra itse sanoo: ”Pitäkää kiinni siitä mitä teillä on, kunnes minä tulen” (Ilm. 2:25).    

Mauri Pihlajamaa

Elämän puolesta

   Poikkeusolot ovat monella tavalla muuttaneet elämää ja tuoneet siihen omat rajoituksensa. Mutta elämisen kannalta välttämättömät asiat on turvattava. Ruokakauppoja tarvitaan, ja niissä täytyy käydä. Siinä voi tarpeen vaatiessa osoittaa käytännön lähimmäisenrakkautta ja olla toisten apuna.

   Johanneksen evankeliumin kuudennessa luvussa käsitellään varsin laajasti kysymystä leivästä ja yleensä ravinnosta. Luvun alussa kerrotaan, kuinka Jeesus ruokki viisituhatta miestä viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Jeesus huolehti siis ihmisistä, kun he tarvitsivat ajallista ravintoa. Mutta hän sanoo myös olevansa ”elävä leipä, joka on tullut taivaasta” ja vielä kuin täsmentää: ”Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää” (Joh. 6:51).

   Miten elämänmyönteinen onkaan siis tämä sanoma.  Vanha käännös sanoi, että Jeesus antaa itsensä ”maailman elämän puolesta”.

   Nähdäänkö kuitenkin Raamattu ja kristillisyys usein pikemminkin elämänkielteisenä? Mutta onko siinä taustalla sama väärinkäsitys, johon kiusaaja houkutteli jo ensimmäiset ihmiset? Tämä väärinkäsitys oli se, että Jumalan käskyä rikkomalla luultiin löytyvän jotakin uutta ja parempaa.  Kiusaajalla oli huimaavalta kuulostava lupaus, että kielletystä puusta syömällä saavuttaisi Jumalan kaltaisuuden.

   Mutta mikä oli seuraus käskyn rikkomisesta? Siitä seurasi pettymys ja pelko, pyrkimys paeta Jumalaa.

   Kuitenkin Jumala rakastaa langennutta maailmaa. Hän on niin vahvasti elämän puolella, että ei tahdo luomiensa ihmisten joutuvan kadotukseen. Sen tähden hän lähetti Poikansa ihmiseksi. Ruumiissaan Jeesus kantoi meidän syntiemme rangaistuksen. Golgatan ristiltä näkyy kaikkein selvimmin Jumalan rakkaus koko ihmiskuntaa kohtaan. Jokaisen puolesta Jeesus on antanut henkensä.

   Tästä lahjasta tulee päästä henkilökohtaisesti osalliseksi. Se on elinehto meidän sielullemme, sillä eihän ihminen elä pelkästään leivästä, ”vaan kaikesta mitä Herra sanoo” (5 Moos. 8:3).

   Jumalan pelastava armo ei jää vain jonnekin kauaksi, sillä se ojennetaan tarjolle. Jo profeettansa kautta Jumala kehotti kuulemaan, mitä hänellä on sanottavana. ”Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista” (Jes. 55:2). Evankeliumi Jumalan armosta on tällainen ravinto, koska se lahjoittaa kaiken, mitä sielumme tarvitsee. Siinä saa ottaa vastaan hyvän sanoman. Jumala antaa kaiken lahjana, koska on Jeesuksessa meidät lunastanut.

Mauri Pihlajamaa

Jeesus on kulmakivi

   Näinä viikkoina on tullut pysähdyttävä muistutus ihmisvoimien vähäisyydestä. Pieni virus on järkyttänyt elämää ympäri maailmaa ja saanut aikaan omassa maassammekin poikkeukselliset olot.

   Epidemian haitalliset vaikutukset yltävät monelle taholle, jopa maailmantalouteen asti. Näitä haittavaikutuksia luonnollisesti pyritään vähentämään. Lopulta meistä jokaisella on oma vastuumme, että turvattaisiin kanssaihmisten elämä ja selviytyminen poikkeusoloissa. Mutta aivan tavallisen elämänkin kuuluu jatkua, ja siinä on muutakin kuin koronaviruksen tuomat uutiset.

   Hyvin aiheellista on miettiä, mitä tämä uusi tilanne meille kertoo, ja mitä se kaikista vaikeuksista huolimatta voisi myös opettaa. Olemmeko liian paljon luottaneet ihmismahdollisuuksiin ja ajatelleet, että ihmisten päätöksillä kaikki asiat ovat hallittavissa? Viimeistään nyt havaitsemme, että tällaista valtaa meille ei ole annettu. Ei tarvita edes mitään silmille näkyviä, järisyttäviä tapahtumia. Maasta toiseen kulkeva sairaus ei ole yksinkertaisin keinoin hallittavissa. Liikkeelle päästyään se ei kunnioita maiden rajoja eikä ole päättäjien käskyillä hillittävissä.

   Nämä poikkeusolot osuvat paastonaikaan, kuljettaessa kohti pääsiäistä. Raamatullinen sanoma tänä ajankohtana kertoo Jeesuksesta, joka kulki ihmisenä juuri tämän meidän maailmamme keskellä. Hän kohtasi myös sairaudet ja monet huolet. Lopulta ihmiset vaativat hänet ristiinnaulittavaksi ja tuomitsivat kuolemaan. Mutta koska Jeesus on Jumalan Poika, hän ei jäänyt kuoleman valtaan vaan nousi ylös kuolleista.

   Kaikessa tässä toteutuivat Jumalan suunnitelmat. Jeesus sanoi jo edeltä tästä omasta osastaan: ”-Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi” (Mark. 12:10). Ja julistaessaan sanomaa Jeesuksesta Pietari sanoi: ”Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi. Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla” (Apt. 4:11-12).

   Miten ainutlaatuisen työn onkaan siis Jeesus tehnyt, kärsiessään meidän puolestamme. Hän on sovittanut syntimme ja valmistanut siten pelastuksen iankaikkiseen elämään. Näin hän on pelastuksen kulmakivi, joka pysyy muuttumattomana. Niin monen muun asian järkkyessä on voimassa Jeesuksen ristintyö.

   Näinäkin viikkoina, ihmismahdollisuuksien rajallisuuden ja elämän haavoittuvuuden äärellä kuuluu kutsu: ”Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen” (1 Piet. 2:4). Tosin seurakuntakaan ei voi kokoontua samalla tavalla kuin normaaleina aikoina. Mutta Jeesuksen kutsu kuuluu siitä huolimatta hänen sanassaan. Se on kutsu kääntyä uskossa hänen puoleensa. Tämä kulmakivi ei järky, sillä hän on ”ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu” (Ilm. 22:13).

Mauri Pihlajamaa                                                                                            

Ristintiellä

Laskiaissunnuntaista alkaa laskeutuminen tuhkakeskiviikon kautta pääsiäistä edeltävään paastoon. Paastonaika tarkoittaa yksinkertaisten elämäntapojen, ”itsekieltäymyksen” aikaa.

Paastonaikana meidän jokaisen on hyvä tarkastella elämämme sisältöä. Mikä on tärkeää, entä voisimmeko luopua jostakin? Ensimmäisenä voi tulla mieleen antaa omastaan pois jotain ylimääräistä sellaiselle, joka sitä tarvitsee.   

Meillä on kuitenkin tärkeämpääkin pois annettavaa kuin pelkkä maallinen mammona. Meidän tulisi luopua sisällämme, ajatuksissamme ja sydämessämme olevista turhista asioista, jotta Jumala saisi tilaa toimia meissä. Paastonaika kutsuu meitä itsetutkiskeluun, pohtimaan sitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää ja tavoittelemisen arvoista. Pelkän oman pohdiskelun varassa emme kuitenkaan pääse pitkälle. Paras keino on rukoilla ja pyytää Jumalaa näyttämään meille oikea tie. Se tie, jota meidät on tarkoitettu kulkemaan.

Laskiaissunnuntaista alkaa aika, jolloin seuraamme Jeesuksen kulkemaa tietä. Tietä, joka johtaa hänet lopuksi Golgatan ristille.

Ajankohdan evankeliumitekstissä (Joh. 12:25–33) Jeesus puhuu niin omasta kuin seuraajiensakin kuolemasta. Vaikka kuolema onkin meille ihmisille vaikea paikka, puhuu Jeesus kuolemasta myönteiseen sävyyn. Omasta kuolemastaan hän sanoo, että siinä Jumalan nimi kirkastuu ja hänen tahtonsa tapahtuu. Jeesus tiesi tapahtumat jo edeltä käsin. Hän näki oman kuolemansa, mutta myös sitä seuranneen ylösnousemisen ja taivaaseen astumisen ja sen mitä tämä kaikki tarkoittaa meille ihmisille.

Seuraajilleen Jeesus sanoo: ”joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.” Elämän alttiiksi paneminen tarkoittaa Jeesuksen seuraamista. Jeesukseen uskovien tie on myös ristintie, yksikään Jeesuksen seuraaja ei säästy kärsimyksiltä ja vaikeuksilta. Jeesus tietää kuinka paljon meistä itse kukin jaksaa kantaa ja antaa meille taakkoja sen mukaan.

Jeesuksen kuolema ja kuolleista nouseminen ei tarkoittanut sitä, että vain hän, Jumalan Poikana, pääsi Isän Jumalan luokse taivaan kirkkauteen. Kaikille, jotka seuraavat Jeesusta täällä uskollisesti, on myös paikka taivaan kirkkaudessa, ikuisessa elämässä. 

”Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin” (Joh. 11:25–26), lupaa Jeesus seuraajilleen.   

Marja Tuomi

Seurakuntapastori

Kihniön ev.lut. seurakunta

Jeesus kulkee edellä

   Paastonaika johdattaa seuraamaan Jeesuksen kulkua kohti Jerusalemia. Tästä matkasta on kerrottu näin: ”Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä.

   Tilanne oli kuitenkin outo, ja matkalla mukana olevista sanotaan: ” Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä” (Mark. 10:32).

   Tämä matkajoukossa kulkevien kokemus on tämänvuotisena paastonaikana tullut aivan uudenlaisesta syystä ajankohtaiseksi. Ympäri maailmaa levinnyt koronavirus on tuonut mukanaan hämmennyksen ja pelonsekaisen huolen.

   Epäilemättä on tarpeellista toimia jokapäiväisessä elämässä siten, että sairaus pystyttäisiin mahdollisimman hyvin rajaamaan. Terveydenhuollon asiantuntijoiden neuvoihin kuuluu siinä nojautua. Mutta kaiken tämän epätietoisuuden ja hämmennyksen keskelle on rohkaisevana tämä viesti: ”Jeesus kulki muiden edellä”. Siihen saamme luottaa tänäkin aikana. Jeesus tietää myös tulevaisuuden ja hänellä on sen avaimet. Sillä puhuessaan opetuslapsilleen kuolemastaan hän sanoi myös näin: ”Mutta kuolleista noustuani menen teidän edellänne Galileaan” (Mark. 14:28). Ylösnousseena Herrana Jeesus on saanut kaiken vallan. Hän on luvannut olla opetuslastensa kanssa joka päivä.

   Kulkiessaan edellä Jeesus on raivannut meille pääsytien Jumalan luo. Puhuessaan kristityn toivosta Raamattu sanoo: ”Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen. Sinne Jeesus meidän edelläkävijänämme meni” (Hepr. 6:19-20).

   Sana ’väliverhosta’ tai ’esiripusta’ -kuten vanha käännös sanoi- liittyy Jerusalemin temppeliin. Siellä oli kaikkeinpyhimmän edessä esirippu. Mutta Jeesuksen kuoleman hetkellä tämä esirippu repesi kahtia, ja niin avautui pääsy kaikkkeinpyhimpään.  Raamattu näkee tässä vielä syvemmän sanoman: Jeesuksen kuoleman ja sovintoveren kautta on avattu pääsy Jumalan taivaaseen, siis todelliseen kaikkeinpyhimpään. Sinne ei syntisellä ihmisellä ole omassa varassaan mitään pääsyoikeutta. Jeesuksen antama uhri, uskossa omistettuna, tekee kuitenkin itsessään syntisestä taivaaseen kelvollisen.

   Tämä Jumalan meille valmistama pelastus on annettu toivon tuojaksi kaikkiin tilanteisiin. Jos rakennamme vain tähän elämään kuuluvien asioiden varaan, on silloin toivo aina epävarmalla pohjalla. Mutta Jumalan teot ja hänen sanansa lupaukset pysyvät voimassa, vaikka niin moni muu asia järkkyykin. Nämä lupaukset kiinnittävät meidät jo nyt iäisyyden maailmaan. Itsessämme heikkoina ja hämmentyneinä saamme kuitenkin kulkea Jeesuksen seurassa ja katsoa uskossa häneen. Silloin on perintöosana iankaikkinen elämä Jumalan luona. Se annetaan armosta, kaikille Jeesukseen uskoville.

Mauri Pihlajamaa    

Jeesus taisteli puolestamme

    ”Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi” (Matt. 4:1).

   Tästä lyhyestä lauseesta ilmenee maailmassa vallitseva taistelu. Jumalan luomistyön jälkeen kaikki oli kyllä hyvää, mutta sitten maailmaan tuli pahan valta, josta eräänlaisena ”jäävuoren huippuna” ovat väkivaltaiset taistelut kansojen ja ihmisryhmien välillä. Tämä pahuus ei ole vain jonkin asteista ihmisluonnon heikkoutta, vaan sen takana on persoonallinen paha eli sielunvihollinen. Syntiinlankeemuksen kautta sillä on kaiken lisäksi otteensa koko ihmiskuntaan. Emme siis kukaan voi vetäytyä sivustakatsojiksi.

   Heti syntiinlankeemuksen jälkeen annettiin myös ensimmäinen lupaus Pelastajasta, joka voittaa pahan vallan. Jeesus tuli täyttämään tämän lupauksen. Siksi kulku autiomaahan ei ollut mikään poikkeama Jumalan suunnitelmissa, vaan Jeesus oli tässäkin Jumalan Hengen johdatuksessa. Paholainen täytyi kohdata kuin sen kotikentällä, ja tämä tapahtui autiomaassa.

   Jeesus kulki ainutlaatuisen tien siinä mielessä, että yksin hän on pystynyt taistelemaan voitollisesti kiusaajaa vastaan. Jeesus säilyi kuuliaisena, ja juuri sen tähden hän pystyi viattomana kantamaan maailman synnit.  ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden” (2 Kor. 5:21). Tätä Jumalan suunnitelmaa kiusaaja yritti horjuttaa, mutta joutui tappiolle.

   Jeesuksesta pidettiin huolta myös autiomaassa, sillä taistelujen jälkeen ”hänen luokseen tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä” (Matt. 4:11).

   Tämä ohjaa ajattelemaan enkelien paikkaa ja tehtävää. Vaikka enkelit kuuluvat näkymättömään maailmaan, niin he eivät ole kuitenkaan Jumalan vertaisia. Siksi enkeleitä ei tule palvoa eikä rukoilla.

   Enkelit palvelevat Jumalan suunnitelmaa ihmisten pelastamiseksi. Siksi heitä on lähetetty sanansaattajiksi ja auttajiksi ihmisten luo, heitä lähetettiin palvelemaan Jeesusta, joka yksin on meille pelastuksen tuoja. Niinpä enkeli oli paikalla myös Jeesuksen käymässä rukoustaistelussa ennen kärsimystien lopullista täyttymistä. Jeesus suostui Isän tahtoon, ja sitten sanotaan: ”Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä” (Luuk. 22:43). Jeesuksen viaton kärsimys ja risti oli välttämätöntä hänen tehtävässään, koska pahan vallan voittaminen edellytti syntien sovittamista. Sen Jeesus toteutti kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan.

   Kaikki on siis tehty valmiiksi meidän puolestamme, jotta voimme periä iankaikkisen elämän. Jeesuksen voiton varassa mekin saamme levätä. Siinä on lohtu ja virvoitus kaikkien ahdistusten ja koettelemusten keskelle. Silloin toteutuu jotakin siitä, mitä tutussa psalminkohdassa on sanottu: ”Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen” (Ps. 23:5).

 Mauri Pihlajamaa

 

  Jumala katsoo nöyrtyneiden puoleen

   Korkea ja Ylhäinen, hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä, sanoo näin:

   -Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona.

   (Jes. 57:15).

   Kaikkivaltias Jumala on ihmisymmärryksen yläpuolella, ’Korkea’ ja ’Ylhäinen’. Hänen rinnalleen ei voi asettaa ketään toista eikä hän ole kenellekään tilivelvollinen. Tämä on hyvä aina muistaa, sillä ihmisluonto ryhtyy niin herkästi vaikeuksien keskellä kysymään: miksi Jumala sallii?

   Korkeudessa ja pyhyydessä asuva Jumala ei kuitenkaan jää pelkästään jonnekin kauas. Hän ilmoittaa: ”asun myös murtuneiden ja nöyrien luona”. Pyhän Jumalan ja syntisen ihmisen välinen kuilu ei siis sittenkään ole ylittämätön. Me tosin emme voi kohottautua Jumalan pyhyyteen, mutta hän itse tulee meidän luoksemme.

   Selkeimmin näin on tapahtunut silloin, kun Jumalan Poika tuli ihmiseksi. Jeesus todella asui ihmisenä ihmisten keskellä. Hän hakeutui erityisesti niiden seuraan, jotka olivat väheksyttyjä, ja jotka eivät voineet luottaa omiin saavutuksiinsa. Jeesuksen tehtävän täyttymys oli hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa. Siten maailman synnit sovitettiin. Työnsä täytettyään Jeesus palasi takaisin taivaallisen Isän luo.

   Ennen tätä kärsimystietä Jeesus piti opetuslapsilleen jäähyväispuheen. Siinä hän sanoi: ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme asumaan hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen” (Joh. 14:23). Jeesus ei siis ole jättänyt eikä unohtanut meitä. Mutta lupauksen läsnäolostaan hän sitoo sanaansa ja sen noudattamiseen.

   Näinä aikoina koronavirus on myllertänyt myös seurakunnan toimintaa. Normaalioloissa on kokoontuminen Jumalan sanan ympärille ollut perustava asia seurakunnassa. Nyt se on poikkeusolojen takia tullut käytännössä lähes mahdottomaksi. Sitä tärkeämpää on siis hengellinen ravinto kotiympäristössä. Onhan meillä kuitenkin Jumalan sanaa luettavana ja runsaasti tarjolla, vaikka emme voikaan tulla koolle samalla tavalla kuin yleensä. Sanan lupaukset ovat edelleen voimassa. Herra lupaa jäädä niiden luokse, jotka ovat nöyrtyneet sanan oppilaiksi.

   Toisessa kohdassa Jumala sanoo profeettansa kautta: ”Köyhää minä katson, köyhää, hengeltään särkynyttä, sanani alla arkaa” (Jes. 66:2). Oikeaa arkuutta on Raamatun sanan kunnioittaminen. Siitä tulee hyväksyä ja ottaa vastaan myös ne kohdat, jotka eivät ole meille mieluisia ja joissa kohtaamme oman syntisyytemme. Vain nekin kohdat hyväksyen voimme olla osalliset myös niistä lupauksista, jotka Raamattu antaa. Niiden äärellä on lupa myös oikeanlaiseen rohkeuteen. Siihen kehotetaan näin: ”Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme” (Hepr. 4:15-16).

   Jeesus on tämä ylipappimme. Vanhassa liitossa ylipapin tehtävänä oli suorittaa uhritoimitukset kansan puolesta. Jeesus on suuri ylipappi, joka viattomana uhrasi itsensä meidänkin syntiemme tähden. Hänen luonaan on ’armon valtaistuin’, ja sinne on syntisillä avoin pääsy. Jeesuksen työstä ja siihen perustuvista lupauksista saa ammentaa rohkeutta ja voimaa kaikenlaisissa vaiheissa.

Mauri Pihlajamaa

Evankeliumin kirjoittamisen tarkoitus 

 ’Tunnusteko’ on nimenomaan Johanneksen evankeliumissa esiintyvä sana, jota käytetään Jeesuksen tekemistä ihmeistä. Tällaisten tekojen tarkoituksena oli osoittaa ihmisille, kuka on niiden tekijä ja millainen on hänen valtansa.

   Ensimmäinen näistä tunnusteoista oli veden muuttaminen viiniksi Kaanaan häissä, ja sitten niitä oli monia ja monenlaisia.  Mutta kaikista näistä teoista huolimatta evankeliumin kirjoittaja joutui toteamaan: ”Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen” (Joh. 12:37). Tunnustekojen tarkoitus ei siis päässyt toteutumaan ihmissydämissä olleen torjunnan tähden.

   Mutta jo ensimmäisen tunnusteon jälkeen sanottiin: ”Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen” (Joh. 2:11). Ja Johanneksen evankeliumin loppuosassa on tämä kohta: ”Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden” (Joh. 20:30-31).

   Evankeliumin kirjoittajalla on siis selvä tähtäyspiste: johtaa lukijat ja kuulijat uskomaan Jeesukseen Jumalan Poikana ja meille lähetettynä pelastajana. Tähän uskoon sisältyy suuri lupaus: ”elämä hänen nimensä tähden”. Se on iankaikkinen elämä, joka alkaa uskon kautta jo täällä ajassa, mutta jatkuu täydellisenä tämän elämän jälkeen Jumalan luona.

   Jeesuksen nimeen sisältyy kaikki se, mitä hän on tehnyt meidän puolestamme. Sen tähden osallisuus iankaikkiseen elämään on ansaittu meille Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. Tämä lahja ojennetaan tarjolle siitä todistavassa evankeliumin sanassa. Usko ei siis ole suoritus, jolla ansaittaisiin iankaikkinen elämä. Usko on kuin tyhjä käsi, joka ottaa vastaan Jeesuksen valmistaman lahjan.

   Näinä viikkoina, poikkeusolojen vallitessa, punnitaan asioiden kiireellisyyttä ja tärkeyttä. Moni asia voi siirtyä jonnekin tulevaisuuteen. Yhteiskunnassa täytyy näin tehdä, jotta suojeltaisiin elämää. Seurakunnan toimintakin joutuu väistämättä tähän sopeutumaan. Mutta kaiken tämän keskellä on tärkeää säilyttää tietoisuudessamme Jumalan sanan todistus ja ennen kaikkea Jeesus-nimi. Siinä nimessä on elämä sanan syvimmässä merkityksessä. Näitä asioita ei voi siirtää jonnekin eteenpäin, vaan ne ovat ajankohtaisia joka päivä. Kuinka kohdalleen osuu juuri tähänkin hetkeen vanhan kristinopin opetus elämämme kalleimmasta asiasta. Siitä sanotaan: ”Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia”.

Mauri Pihlajamaa    

Mihin uskomme

Kristillisen seurakunnan usko on uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan: Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.

Jumala on elämän antaja ja sen ylläpitäjä. Ihmisen hän on luonut kuvakseen eli kuuntelemaan ääntään ja tottelemaan tahtoaan. Ihminen on kuitenkin eksynyt pois Jumalan tahdon noudattamisesta. Sen tähden tarvitsemme pelastusta.

Tämän pelastuksen Jumala valmisti lähettämällä Poikansa ihmiseksi. Jeesus sovitti syntimme kuolemalla puolestamme ja nousemalla ylös kuolleista.

Jumala on lähettänyt Pyhän Henkensä kirkastamaan pelastuksen lahjaa ja synnyttämään uskoa Kristukseen. Pyhä Henki toimii seurakunnassa Jumalan sanan, kasteen ja ehtoollisen välityksellä.

Seurakunnan usko on ilmaistuna uskontunnustuksessa, joka luetaan joka sunnuntai jumalanpalveluksessa.

tutki uskoa

Raamattu

Raamattu on Jumalan sana, joka on annettu meille ihmisten välityksellä. Siinä Jumala ilmoittaa tahtonsa ja pelastussuunnitelmansa.

Raamatussa on kaksi puolta: laki ja evankeliumi. Laki osoittaa, miten meidän tulee elää. Siinä pääsisällyksenä on rakkaus Jumalaan ja rakkaus lähimmäisiin. Koska emme pysty näitä vaatimuksia täyttämään, on Jumala valmistanut meille pelastuksen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Evankeliumi on ilosanoma tästä kaikille valmistetusta pelastuksesta