Hartauskirjoitus

Hyviä vai epäonnistuneita?

Yksi tämän ajankohdan saarnateksteistä (Matt. 13:47-50) puhuu kalastamisesta. Jeesus kertoo vertauksen opetuslapsilleen ja koska jotkut heistä ovat kalastajia, tulee tarina hyvin lähelle heitä. Vertauksessa kerrotaan nuottakalastamisesta, jossa nuottaa vedetään veneen perässä tai köysien avulla rannasta niin, että kaikki pyydyksen tielle osuneet kalat jäävät siihen kiinni. Kalat erotellaan vasta rannalla, jossa hyvät otetaan talteen ja huonot viskataan pois.

Jeesus jatkaa ja selittää vertausta siten, että samoin käy maailman lopussa. Jumalan enkelit tulevat ja erottavat pahat ihmiset vanhurskaista. Vanhurskaat pääsevät taivaaseen ja pahat joutuvat kadotukseen. On lohdullista tietää, että meillä ihmisillä ei ole mitään tekemistä toistemme valinnan suhteen, koska me emme siihen pystyisi. Valinnan suorittavat Jumalan lähettiläät, jotka saavat ohjeensa suoraan taivaasta. 

               Kirkkovuoden viimeinen pyhä on nimeltään tuomiosunnuntai. Sen tekstit kertovat, että kaikki me kerran olemme viimeisellä tuomiolla, halusimmepa sitä tai emme. Viimeisellä tuomiolla joudumme vastuuseen teoistamme ja tekemättä jättämisistämme. Silloin ei erotella hyviä ja pahoja toisistaan, kuten yleisesti ajatellaan. Silloin erotellaan vanhurskaat pahoista. Raamattu opettaa, että kaikki ihmiset ovat syntiin langenneita, pahoja siis. Syntiinlankeemuksesta kerrotaan Raamatun ensimmäisillä sivuilla. Jo silloin ihminen valitsi vastoin Jumalan tahtoa ja sen seurauksena kaikki me olemme perisynnin alaisia.

               Jeesus ei kuitenkaan erottele ihmisiä pahoihin ja hyviin, vaan pahoihin ja vanhurskaisiin.  Kuka on vanhurskas? Vanhurskas ei tarkoita samaa kuin hyvä, se tarkoittaa ihmistä, jonka Jumala on hyväksynyt. Vanhurskas on edelleen syntinen, mutta sellainen syntinen, jonka Jumala on katsonut itselleen kelpaavaksi.

               Millä tavoin voimme tulla Jumalan hyväksymiksi, siis vanhurskaiksi ja päästä taivaaseen? Se on mahdollista vain, jos turvaamme Jeesuksen sovitustyöhön, siis jos uskomme Kolmiyhteiseen Jumalaan.

Enkelit eivät erottele viimeisellä tuomiolla onnistuneita ja vähemmän onnistuneita, eivätkä edes hyviä tai pahoja. He erottelevat epäonnistuneita ihmisiä toisistaan. Toisille meistä epäonnistuneista on kelvannut ja kelpaa Jumalan valmistama pelastus ja toisille ei. Kumpaan joukkoon me kuulumme?

Marja Tuomi
Seurakuntapastori

Jumalan huolenpito

Jumalaan uskovan ihmisen ei tarvitse kantaa huolta kaikesta mahdollisesta. Taivaallinen Isä kyllä pitää meistä huolen.

Tämän vuosikerran evankeliumissa (Matt. 6:25–34) Jeesus kehottaa seuraajiaan katsomaan taivaan lintuja, eivät ne kylvä, eivät leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti Taivaallinen Isä pitää niistä huolen.  Hän kehotti katsomaan myös kedon kukkasia, jotka eivät näe vaivaa eivätkä kehrää, silti Jumala pitää niistäkin huolen.

Mielemme saattaa kuitenkin olla niin täynnä huolia ja monia asioita, että emme edes huomaa kukkasia ja lintuja saati juuri muutakaan ympärillämme olevaa. Keskitymme omaan itseemme, huolehdimme ja hätäilemme kaikista maailman asioista. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla. Sanoessaan omilleen, että näiden ei tarvitse huolehtia huomisesta, viittaa Jeesus siihen, mitä ihmisen sydämessä tapahtuu, kun tämä ajattelee huomista. Onko sydämessämme lohduton epävarmuus kaikesta tulevasta, vai onko siellä turvallinen luottamus siihen, että Jumala kyllä pitää huolen? Tällaista luottamusta Jeesus tahtoisi kasvattaa seuraajissaan.  Jeesus ei kuitenkaan tarkoita sanoillaan, että me voisimme heittäytyä elämään niin, ettemme välittäisi enää mistään mitään.  On asioita, joihin tulee valmistautua, joista itse kunkin tulee ottaa vastuu. Jeesus tarkoittaa vääränlaista huolehtimista, huolehtimista sellaisista asioista, joihin emme itse voi vaikuttaa. Mitä haastavammaksi elämä ympärillämme muuttuu, sitä tärkeämpää on, että keskitymme vain siihen mihin omat voimavaramme riittävät. Rukouksessa meidän on hyvä jättää kaikki asiat Jumalan haltuun. Hänellä on valta ja voima muuttaa jopa maailman kulkua. Jatkuva huolehtiminen ja murehtiminen ovat merkkejä uskon vähyydestä, se on luottamuspulaa Jumalaa kohtaan.    

               Toisen vuosikerran evankeliumitekstissä (Luuk. 10:38–42) Jeesus sanoo ympärillään häärineelle Martalle: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen.” Tarpeen on vain se, että etsimme Jumalan valtakuntaa ja hänen tahtoaan. Sen myötä saamme kaiken muunkin mitä tarvitsemme.

Kohtaamme vaikeita asioita tulevaisuudessakin.  Tänään on syytä keskittyä tähän hetkeen ja ottaa vastaan tulevaisuus sellaisena kuin se tulee. Jumala on pitänyt meistä huolen tähän saakka, totta hän tekee niin tulevaisuudessakin.

Marja Tuomi

Seurakuntapastori

Rakkauden laki

Kristus tuli täyttämään Jumalan tahdon, siksi myös meidän kristittyjen tulisi noudattaa rakkauden lakia.

                Ajankohdan lukukappaleessa (Room. 12:16–21) Paavali antaa meille monia tähän liittyviä ohjeita ja kehotuksia. Hän kehottaa meitä olemaan keskenämme yksimielisiä. Emme saa pitää itseämme muita parempina emmekä saa olla omasta mielestämme viisaita. Meidän tulisi myös elää rauhassa kaikkien kanssa.

Yksimielisyys ei tarkoita sitä, että kristittyjen tulee olla kaikista asioista samaa mieltä. Tärkeämpää on, että tarkastelemme omaa asennettamme. Kun Jeesus eli maan päällä, ”hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen ristinkuolemaan asti”. Olisiko meillä jotain opittavaa hänestä? Itsekkyys, joka on vallalla nykymaailmassa, ei ole kenenkään etu. Jos osaisimme edes hieman luopua omista eduistamme ja vaatimuksistamme, silloin monen muunkin asiat voisivat olla paremmin. Monet riidatkin aiheutuvat juuri ihmisten itsekkyydestä.  

Tähän samaan asiaan liittyvät myös kehotukset olla pitämättä itseään muita parempana ja asettumista vähäosaisten rinnalle.  Juuri näin Jeesus teki. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, arvokas ja pyhä. Kukaan meistä ei siis voi pitää itseään parempana kuin muut. Ja vaikka olemmekin Jumalan luomina ainutlaatuisia, arvokkaita ja pyhiä, olemme samaan aikaan myös monin tavoin vajavaisia, heikkoja ja syntisiä. Samalla viivalla siis siinäkin.

Meidän ei tule myöskään korostaa omaa viisauttamme. Jumala on antanut meille järjen ja kyvyn oppia. Oikein käytettynä viisaus on hyvä ja välttämätön asia.  Mutta, jos kerskumme sillä ja

asetumme sen vuoksi toistemme yläpuolelle, silloin emme käytä sitä oikein. Joskus myös sellaisen kaikkitietävän ihmisen lähellä on varsin raskasta olla. Paljon närää aiheuttaa tässä maailmassa myös se, jos puhumme yhtä ja teemme toista.  Ovatko tekomme ja puheemme sopusoinnussa keskenään?  

Apostoli Paavali kehotti roomalaisia ja samalla myös meitä tämän ajan kristittyjä pyrkimään sellaiseen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Käskyt ja ohjeet on annettu siksi, että lähimmäinen tulisi autetuksi. Lain ydin onkin rakkaus ”rakasta Herraa, sinun Jumalaasi yli kaiken ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”.

Meillä jokaisella riittää tekemistä koko elämämme ajan, jos vaikka vaan yritämme noudattaa rakkauden lakia.      

Marja Tuomi

Seurakuntapastori

Kutsun vastaanottaminen

Ajankohdan evankeliumitekstissä (Luuk. 14:16–24) Jeesus kertoo tapahtumasta, johon kutsutaan paljon väkeä. Kutsun saaneet esittävät kuitenkin monenlaisia verukkeita ja näin he yksi kerrallaan kieltäytyvät kutsusta. Kuulostaako tutulta? Verukkeiden keksiminen käy meiltä varsin helposti. Tekosyiden keksiminen taitaa olla jopa luontevampi tapa kieltäytyä asioista kuin suoraan sanominen.   

               Evankeliumista kuulimme kuinka yksi kieltäytyi kutsusta omaisuuden hoitamiseen vedoten, toinen taas harrasti ja kolmannella koti ja perhe veivät kaiken ajan. Tärkeitä asioita kaikki, mutta elämämme tärkeimpään kutsuun kenenkään ei kannattaisi vastata kieltävästi yhtään mihinkään vedoten. Kun Jumala kutsuu, silloin meidän tulee olla tarkkana. Ei hänen kutsuunsa toki aina helppoa ole vastata myöntävästikään, koska maailman asiat tuntuvat usein niin houkuttelevilta.  Joku saattaa ajatella, kuten itse ajattelin nuoruudessani, että ”sitten joskus vanhana, sitten mietin niitä taivasasioita”. Onneksi Jumala ei unohtanut, vaan kutsui uudelleen, kunnes ymmärsin. 

Vertauksellaan Jeesus haluaa sanoa sen, kuinka tärkeää meidän olisi ymmärtää mitä Jumalan kutsu tarkoittaa.  Kukaan kun ei voi tulla kutsutuksi saati päästä Jumalan valtakuntaan, ellei Jumala itse vedä häntä puoleensa. Jumala pelastaa meidät armosta, antamalla uskon. Me pelastumme siis ”yksin uskosta yksin armosta”, mitään muuta keinoa ei ole. Pelastus ei ole lainkaan meistä itsestämme lähtöisin. Se ei perustu kenenkään omiin tekoihin, jotta kukaan ei voisi ylpeillä asialla tai tuntea itseään toisia paremmaksi. Taivasten valtakuntaan kukaan ei pääse myöskään omien ominaisuuksiensa perusteella. Sinne päästään ainoastaan siksi, että Jumala rakastaa meitä ja haluaisi meidät jokaisen kerran luokseen taivaan kotiin.   

Jumala ei kuitenkaan pakota ketään mukaansa, kaikki on vapaaehtoista. Me esitämme mielellämme samankaltaisia verukkeita kuin evankeliumissa esitettiin.  Mikään muu asia ei saisi mennä Jumalan kutsun edelle. Kun Jumala kutsuu, suurin ihme on se, että miksi hän juuri minut kutsui? Olenko todella niin tärkeä? Me olemme tärkeämpiä hänen silmissään kuin edes ymmärrämme.   Jokaista, sitä kaikkein vähäisintäkin, hän odottaa kerran luokseen. 

Kun Jumala kutsuu, otammeko kutsun vastaan?      

Marja Tuomi

Seurakuntapastori

Jeesus valmisti rauhan

   Pääsiäisen jälkeiset neljäkymmentä päivää olivat erikoista aikaa. Ennen kuin Jeesus otettiin takaisin taivaaseen, ilmestyi hän ylösnousseena opetuslapsilleen. Hän saattoi tulla lukittujen ovienkin taakse, sillä hän ylösnousseena ei ollut niiden rajoitusten alainen, mitä me ihmisinä täällä olemme. Kuitenkin hänellä oli ruumis, ja hän sanoi opetuslapsilleen: ”Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu” (Luuk. 24: 39). Kysymys on siis todellisesti ruumiin ylösnousemuksesta. Siinä on myös lupaus ja toivo, joka suuntautuu eteenpäin. Uskomme mukaan aikojen lopulla kaikki kuolleet herätetään ja Kristukseen uskovat saavat uuden, kirkastetun ruumiin.

   Jeesus kehotti katsomaan hänen käsiään ja jalkojaan. Ne olivat vähän aikaisemmin naulittu ristinpuulle. Siksi ylösnoussut ja elävä Herra on samalla edelleen myös ristiinnaulittu Kristus. Sellaisena hänestä saarnataan, niin kuin apostoli Paavali kirjoitti muistellessaan käyntiään Korintissa. ”En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta” (1 Kor. 2:2).

   Jeesuksen rististä saa sisältönsä myös opetuslapsille tuotu tervehdys: ”Rauha teille” (Luuk. 24: 36). Se merkitsee ennen kaikkea rauhaa Jumalan ja ihmisten välillä. Synti toi mukanaan vihollisuuden, mutta siitä on valmistettu pääsy, koska syntimme sovitettiin Golgatan ristillä. Siinä täyttyi profeetan kautta tullut ennustus: ”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha” (Jes. 53:5). Tämä pelastusteko on voimassa kaikenlaisten tilanteiden keskellä. Opetuslapsilleenkin Jeesus oli ilmoittanut, että he tulevat kohtaamaan evankeliumin todistajina vastarintaa ja ahdistusta. Juuri siksi oli tärkeää tietää, että he eivät olleet omassa varassaan liikkeellä. Heidän lähettäjänsä oli ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus.

   Maailmamme rauhattomuus on tullut juuri näinä aikoina hyvin voimakkaasti tietoisuuteemme. Jatkuvasti on tosin ollut konflikteja ja taisteluitakin, mutta Ukrainan tapahtumat ovat tuoneet kaiken sen niin lähelle. Samalla meitä opetetaan huomaamaan rauhan merkitys. Monet vaikeudet ovat sittenkin selvitettävissä, jos vain saa elää rauhassa. Mutta vaikka me emme voi säädellä kansojen johtajien ratkaisuja, niin tämänkin pääsiäisen aikana kuuluu rauhan viesti. Evankeliumin sanassa Jeesus tuo sen meille.

   Juuri Jumalan sanaan ja sen lupauksiin saamme tarttua kaiken epävarmuuden keskellä. Siihen Jeesuskin viittasi tullessaan opetuslastensa luo: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista” (Luuk 24: 46-47). Kirjoitettu sana eli Raamattu on pysyvä kiinnekohta, ja sen pääsisällyksenä Jumalan pelastava toiminta Kristuksessa. Tämä viesti kuuluu viedä eteenpäin yhä edelleen. Vaikka on jännitteitä ja taisteluakin kansojen välillä, on kuitenkin jokaisella oikeus kuulla Jumalan rakkaudesta. Siinä on todistus kerran tapahtuneesta pelastusteosta, mutta samalla juuri tähän päivään tuleva kutsu ja vetoomus parannuksen tekemiseen ja evankeliumin vastaanottamiseen.

Mauri Pihlajamaa   

Jumalan sanan kylväminen

Ajankohdan aiheena on ”Jumalan sanan kylvö”. Evankeliumitekstissä (Luuk. 8: 4-15) puhutaan kylvämisestä. Vertaus kylväjästä on myös Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa. Asia on siis tärkeä, koska kaikki kolme evankelistaa kirjoittavat siitä. Jokainen painottaa hieman eri asioita, mutta vertauksen ydin on sama. Kylvettävä siemen tarkoittaa Jumalan sanaa, erilaiset maaperät taas meitä ihmisiä.  

               Kun Jeesus eli maan päällä, hän kylvi Jumalan sanaa ihmissydämiin. Täältä lähtiessään hän antoi seuraajilleen käskyn julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Jokainen Jeesuksen seuraaja on siis kylväjä, jonka tehtävänä on kertoa evankeliumia eteenpäin.  

 Kylväminen on toivon työtä, mitä tahansa kylvämmekin, odotamme luonnollisesti runsasta satoa. Sato riippuu kuitenkin pellon laadusta ja olosuhteista, ei niinkään kylväjästä.

Kun puhutaan Jumalan sanan kylvämisestä, saatamme jopa istua kuuntelemassa, mutta emme pysty ottamaan sanaa vastaan.  Joskus sydämemme on niin kovettunut monista elämämme vaikeuksista, että sana ei pääse sydämeen saakka.  

Joskus taas otamme ilolla vastaan Jumalan sanan. Tunnemme itsemme kosketetuiksi ja teemme hyviä päätöksiä elämämme muutoksista. Kylvetty siemen jää itämään ja kasvaakin hetken aikaa, kunnes alkaa kuihtua ja katoaa. Siemen ei ole juurtunut riittävän syvälle. Kun sanan pitäisi päästä juurtumaan syvemmälle, tuleekin kova kallio vastaan. Uskosta ei tule kestävää. Tämä kuvaa hyvin lyhytjännitteistä ja kiireistä nykyaikaa. Innostumme monista asioista. Vastoinkäymisten koittaessa emme jaksa enää panostaa siihen, vaan vaihdamme uuteen asiaan.  

Sana voi tipahtaa myös keskelle sekasortoa, keskelle ohdakkeita, kuten Luukas kuvaa. Sydän voi olla hyvinkin pehmeä ja vastaanottavainen, mutta samalla niin täynnä kaikkea muuta, että Jumalan sanalle jää liian vähän tilaa ja se tukahtuu.

Osa siemenistä putoaa kuitenkin hyvään ja hedelmälliseen maahan. On kuulijoita, jotka ottavat sanan vastaan, kätkevät sen sydämeensä ja tuottavat hedelmää. Tällaiset kuulijat kertovat ilosanomaa eteenpäin ja osoittavat Jumalan rakkautta ympärillä oleville.

Jumala ei kuitenkaan arvioi meitä sen mukaan, kuinka paljon työmme on tuottanut tulosta. Tärkeintä on se, että otamme itse vastaan Jumalan Sanan ja elämme sen mukaisesti.

Marja Tuomi

Seurakuntapastori

Jeesus herättää uskon

Ajankohdan evankeliumitekstissä (Matt. 8:5-13) Jeesus paransi sadanpäällikön palvelijan, joka makasi kotona kovissa tuskissa. Tämä roomalainen upseeri oli tottunut siihen, että hänen käskyjään totellaan, hänellä oli valta. Hän oli huomannut, että myös Jeesuksella on valta ja uskoi, että Jeesus voi parantaa matkankin päästä, niin halutessaan. ”Sano vain sana ja palvelijani paranee”, sanoi mies Jeesukselle. Näillä sanoilla hän osoitti täydellistä luottamusta ja uskoa Jeesukseen. Hänen uskonsa palkittiin, palvelija parani.

               Juuri tästä uskossa onkin kyse. Usko on sen tunnustamista, että omat mahdollisuutemme eivät riitä. Omat voimamme ovat vähäiset ja viisautemme riittämätöntä. Samalla usko on luottamista siihen, että Herran Jeesuksen Kristuksen mahdollisuudet ovat rajattomat. Koko sydämestään Jeesukseen turvautuvat saavat avun. Hän ei auta meitä välttämättä juuri siten kuin itse toivoisimme. Jeesus tietää paremmin kuin me itse, mikä meille loppujenlopuksi koituu parhaaksi ja toimii sen mukaan.   

Raamatusta voimme lukea monista muistakin Jeesuksen tekemistä parantamisihmeistä. Markuksen evankeliumin luvun 6 lopussa sanotaan jopa, että ”kaikki, jotka koskettivat häntä, paranivat.” Jeesus ei ollut vain taitava puhuja ja opettaja, vaan hänellä oli myös valta parantaa ihmisiä. Opettamalla ja parantamalla sairaita Jeesus ilmaisi jumalallisen voimansa ja kirkkautensa.  Hänen ihmetekonsa ja niiden ihmisten todistukset, jotka olivat saaneet tuntea tuon voiman, herättivät uskon häneen auttajana ja Vapahtajana.

Voidaankin kysyä ihan aiheesta, että missä Jeesus oli ja missä hän on, kun omalle kohdallemme tai tarpeeksi lähelle osuu asioita, joita emme voi ymmärtää. Miksi Jeesus ei toimi silloin? Miksi Jumalakin tuntuu vaikenevan? Jer. 29:11–14 Herra sanoo: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Te etsitte minua ja löydätte minut. Koko sydämestänne te minua etsitte ja minä annan teidän löytää itseni.” Kun me koko sydämestämme etsimme Jumalaa ja luotamme häneen, voimme uskoa siihen, että vaikka kaikki toivo tuntuisi jo menneen, hän antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Jumalan lupauksiin voimme aina luottaa, tulee aika jolloin mekin saamme avun.

Jeesus auttaa, hän parantaa ja herättää uskon, tänäkin päivänä.      

Marja Tuomi

Seurakuntapastori

puinen risti ja orjantappurakruunu

Raamattu

Raamattu on Jumalan sana, joka on annettu meille ihmisten välityksellä. Siinä Jumala ilmoittaa tahtonsa ja pelastussuunnitelmansa.

Raamatussa on kaksi puolta: laki ja evankeliumi. Laki osoittaa, miten meidän tulee elää. Siinä pääsisällyksenä on rakkaus Jumalaan ja rakkaus lähimmäisiin. Koska emme pysty näitä vaatimuksia täyttämään, on Jumala valmistanut meille pelastuksen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Evankeliumi on ilosanoma tästä kaikille valmistetusta pelastuksesta